Jaa

RIKOSEPÄILY

Minna Pihlava, 21.4.2009, 14:41

Hoitajaa epäillään murhayrityksestä

Helsingin rikospoliisi on vanginnut perushoitajan epäiltynä 80-vuotiaan naisen murhayrityksestä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltasanomat.

58-vuotiaan kotihoitajan epäillään yrittäneen myrkyttää 80-vuotiaan asiakkaansa maaliskuussa. Lisäksi poliisi tutkii vangitun hoitajan yhteyttä muihin iäkkäiden naisten kuolintapauksiin.

– Selvitämme paria kuolintapausta vuoden ajalta. Tulosten tultua katsomme, onko syytä aloittaa rikostutkinta ja jos, niin millä rikosnimikkeellä, rikoskomisario Arto Karalahti sanoo Iltasanomissa.

Myrkytyksen lisäksi poliisi epäilee hoitajaa kahdesta törkeästä varkaudesta ja huumausainerikoksesta. Uhrit olivat niinikään iäkkäitä naisia.

Vangittu hoitaja on aiemmin ollut töissä muun muassa Husissa ja Mehiläisessä. Molemmissa paikoissa hän on joutunut kahnauksiin, joista seurasi irtisanominen.

Husista hän oli saanut potkut 20 vuotta jatkuneen työsuhteen päätteeksi. Hän oli pian irtisanomisen jälkeen sytyttänyt sairaalan hississä tulipalon, josta aiheutui 3 700 euron vahingot.

Mehiläisessä hän jäi kiinni lääke-ja lompakkovarkaista vuonna 2005 ja sai lähtöpassit.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3