SIMULOINTI
Minna Pihlava, 14.4.2009, 8:57Konetekniikka auttaa ehkäisemään osteoporoosia
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkijat selvittävät konetekniikan simulointimallien avulla, miten fyysiset harjoitteet vaikuttavat luuston vahvistumiseen.
Tutkijat mallintavat simulointimallien avulla ihmisen lihaksia ja luustoa.
Tavoite on löytää parhaiten osteoporoosin ehkäisyyn sopivat liikuntaharjoitteet.
Tavallisesti luuston vahvistumisen seuranta vie paljon aikaa. Simuloinnissa ei ole tällaista aikaongelmaa. Lisäksi simulointi kertoo muita keinoja osuvammin syy-seuraussuhteesta.
Tutkijat toivovat, että tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan kehittää kuntosalilaite, joka treenaa luustoa. Lisäksi toiveissa on kaupallistaa laite, joka mittaa luun lujuutta.
Koneiden toiminta jakautuu mekaniikkaan, toimilaitteisiin ja ohjausjärjestelmään. Ihmisellä niitä vastaavat luusto, lihakset ja ohjaus. Erityisesti ohjaus eli piuhotus aivoista lihaksiin tuotti tutkijoille päänvaivaa.
– Aliarvioimme järjestelmän monimutkaisuutta, kertoo tutkimusryhmän vetäjä, professori Aki Mikkola. Ongelma ratkesi tutkimalla koehenkilöiden liikkumista kehoon kiinnitetyillä antureilla. Niiden tuottaman tiedon avulla virtuaalinen malli voitiin opettaa liikkumaan.
Suomen Akatemian rahoittama VirMed-tutkimus jatkuu vuoden 2010 loppuun saakka. Lappeenrannan teknillinen yliopisto tekee tutkimuksen yhteistyössä Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen kanssa.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
