YHDELTÄ LUUKULTA
Ursula Grönvall, 20.3.2009, 5:55Yhteispäivystyksistä tuli hitti

Hatanpään päivystysasemalla pitkään työskennellyt vastaava ylilääkäri Paula Viita jatkaa uudessa yhteispäivystyksessä.
Kuva: Miisa Kaartinen
Yhteispäivystykset yleistyvät nopeasti.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki kymmenen suurinta kaupunkia hoitavat päivystyksen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä. Vain Lahti tekee poikkeuksen. Siellä ei ole suunnitelmia siirtyä yhteispäivystykseen lähivuosina.
Syy yhteispäivystysten suosioon on toiminnan sujuvuus. Kun potilaat kulkevat yhden luukun kautta, heidät saadaan heti ohjattua oikeanlaiseen hoitoon.
Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat myös huomanneet päivystyksen luontevaksi paikaksi yhteistyölle. Toiminnot on helppo järjestää yksiin tiloihin, joissa myös konsultoiminen ja yhteisten laitteiden käyttäminen onnistuu ja säästää resursseja.
Ensimmäinen yhteispäivystys aukesi Oulussa kymmenisen vuotta sitten. Suurista kaupungeista seuraavaksi yhteispäivystyksen avaa Tampere. Hatanpään päivystysaseman toiminta päättyy, kun seitsemän vuoden ajan valmisteltu yhteispäivystys Ensiapu Acuta aukeaa Taysin tiloihin 4. toukokuuta.
Konsultointi helpottuu
Tampere toivoo yhteispäivystyksen vähentävän päällekkäisiä toimintoja. Tavoite on, että päivystyksen potilasmäärä vähenisi lähes kymmenen prosenttia. Karsintaa tehdään triagen avulla.
– Tarkoitus on myös, että terveysasemat voisivat hoitaa osan potilaista, jotka on tähän asti hoidettu päivystyksessä, sanoo toimialuejohtaja, ylilääkäri Hannu Päivä.
Päivän mukaan yksi yhteispäivystyksen merkittävimmistä eduista on, että potilas saa avun yhdestä paikasta, jossa arvioidaan hoidon tarve, kiireellisyys ja se, hoidetaanko asia perusterveydenhuollon vai erikoissairaanhoidon puolella.
– Perusterveydenhuollon lääkäreiden on aiempaa helpompi saada toisen erikoisalan näkemystä epäselvissä tilanteissa. Uusi toimintatapa on heille mittava muutos, Päivä arvelee.
Tietotekniikka saattaa hidastaa
Vielä loppuvuodesta Tampere kaavaili ulkoistavansa uuden yhteispäivystyksen perusterveydenhuollon toiminnan, mutta ajatuksesta on luovuttu. Uuteen toimeen tarttuvat Taysin erikoissairaanhoidon lääkärit sekä noin kymmenen päivystysyksikön omaa perusterveydenhuollon lääkäriä. Lisäksi kunnista tulee terveyskeskuslääkäreitä tekemään yksittäisiä työvuoroja.
Hatanpään päivystysasemalla pitkään työskennellyt vastaava ylilääkäri Paula Viita jatkaa myös uudessa yhteispäivystyksessä.
Toiminnan sujuvan käynnistymisen kulmakivenä Viita pitää potilastietojärjestelmää. Tays käyttää Uranusta ja kaupunki Pegasosta. Uuteen päivystykseen tulee mahdollisuus käyttää Pegasosta selaimen kautta, joten potilaiden vanhat sairauskertomukset ovat nähtävissä.
– Varmasti aluksi tulee hässäkkää tietotekniikan kanssa. Se voi hidastaa toimintaa aika reippaasti, Viita epäilee.
Yhteispäivystys,totta kai
Helsingissä yhteispäivystys alkaa, kun Helsingin Yhteispäivystyssairaala valmistuu syksyllä Meilahden alueelle.
– Yhteispäivystykseen tulee perusterveydenhuollon, sisätautien ja hammaspuolen päivystys, kertoo vastaava ylilääkäri Markku S. Nieminen Husista.
Marian sairaalan toiminnat siirtyvät Meilahteen ja Malmin toiminnot väistötiloihin Marian sairaalaan. Vuoteen 2013 mennessä Malmille valmistuu uusi yhteispäivystys.
Myös vuoden alussa kuntaliitoksista paisunut Kouvola on ottamassa yhteispäivystysmallia käyttöön, mutta vasta parin vuoden päästä.
– Hanke on jäänyt kuntafuusion jalkoihin. Tarkoitus on, että saisimme Kuusankosken aluesairaalaan Etelä-Kymenlaakson alueen yhteispäivystyksen, kertoo perusturvan tuotantojohtaja Mikko Komulainen.
Kouvolan yhteispäivystysintoon on samanlaisia syitä kuin Tampereellakin: prosessi halutaan edullisemmaksi, hoito nopeammaksi ja potilaiden liikkuvuus vähäisemmäksi.
Myös työvoiman riittävyys on merkittävä asia. Kouvolassa lääkäreistä on pulaa sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa, ja Komulainen uskoo yhden luukun periaatteen helpottavan tilannetta.
Tässä uutisessa oli virhe Helsingin tietojen kohdalla. Sillä tiedossahan on, ettei Malmin sairaalan toiminnat todellakaan pysy ennallaan vaan Malmin toiminnot siirtyvät väistötiloihin Marian sairaalaan. Vuoteen 2013 mennessä valmistuu Malmille uusi läntinen yhteispäivystys.
Kiitos korjauksesta! Lisään tiedon artikkeliin.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.