ROKOTUKSET
Erpo Pakkala, 12.2.2009, 9:04Rokotusinfo kritisoi rokotustutkimuksen värväyspalkkioita
Rokotusinfo-kansalaisjärjestö pitää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pikkulapsilla tehtävää FINIP -rokotetutkimusta epäeettisenä.
Rokotusinfon mukaan joissain kunnissa maksetaan terveydenhoitajille värväyspalkkio jokaisesta mukaan lähteneestä lapsesta. Terveydenhoitajille maksetaan 10 euroa per suostumuslomake ja neljä euroa per rokote.
Kolmivuotista pneumokokkirokotetutkimusta aiotaan tehdä 2—18 kuukauden ikäisillä lapsilla alkaen maaliskuussa 2009. Tavoitteena on saada tutkimukseen mukaan 80 prosenttia alle puolivuotiaista ja 60 prosenttia alle puolitoistavuotiaista lapsista. Tutkimuksen rahoittaa lääkeyhtiö GlaxoSmithKline.
Rokotusinfo muistuttaa, että esimerkiksi Lääkelaitos on ottanut toiseen tutkimukseen liittyen vuonna 2007 kielteisen kannan suostumuksen allekirjoittamiseen perustuvaan värväyspalkkioon.
Yhdistyksen mukaan eettisyyden kannalta arveluttavaa on myös, että suostumuksen vastaanottaa perheeseen hoitosuhteessa oleva terveydenhoitaja. Tällöin perhe on lapsensa terveyden seurannan suhteen riippuvuussuhteessa terveydenhoitajaan, ja perhe voi tuntea olevansa velvollinen osallistumaan tutkimukseen.
— Maailman lääkäriliitto on määritellyt ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen tutkimustyön eettiset periaatteet Helsingin julistuksessaan. Helsingin julistuksen mukaan tietoon perustuvan suostumuksen hankkiminen on tällaisessa tapauksessa uskottava asiaan perehtyneelle lääkärille, joka ei osallistu tutkimukseen ja on täysin riippumaton tästä suhteesta, Rokotusinfo toteaa tiedotteessaan.
"Rokotusinfo-kansalaisjärjestö" on roskaa, jonka ns. uutisia ei kannata edes julkaista.
Rokotusinfossa ei työskentele asiantuntijoita, tämä todetaan jo rokotusinfon nettisivuilla. Koko järjestö toimii "musta tuntuu"-pohjalta, oikean informaation, eritoten rokotteiden hyöty/haittasuhteen arvioinnissa. Järjestö kertoo puolueettoman rokotusinformaation jakamisen olevan yksi päätavoitteistaan. Jostain kumman syystä muita kuin negatiivisia vihjailuja rokotteista ja niiden haitoista ei organisaation sivuilta löydy. Liekö Walesin kaltainen(tuhkarokko)endemia järjestön tavoite vai mitä ihmettä tuo harrastelijaepidemiologien porukka oikein ajaa takaa...
Vai oikein kympin/potilas ovat lääkefirmat valmiita maksamaan hoitajille. Hoitajien toimenkuvia ja tehtäviä ollaan koko ajan laajentamassa ILMAISEKSI. Pankaa jo hyvät hoitajat hanttiin älkääkä alistuko halevntaviin "palkkakorotuksiin" työtehtäviinne nähden ! Lääkäreille ollaan valmiita maksamaan ummet ja lammet mutta hoitajille, sisar hento valkoisille.....
Rokotetutkimusten teko ei mielestäni kuuluu neuvolamaailmaan ollenkaan. Rokotetutkimuksien toteuttamiseen on jo olemassa omat asiantuntevat klinikat jotka toimivat ns.puolueettomasti. Neuvoloissa käyvät vanhemmat voivat tuntea velvollisuudekseen osallistua ko.tutkimuksiin tutun terveydenhoitajan suosittelemana, näin ei saisi olla. Kuinka perehtyneitä neuvoloiden terveydenhoitajat ovat tutkimustyöhön?
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.