Medi-ilta

Kati Haapakoski, 5.12.2008, 9:16

Nyt on rahaa jaossa

STM:n Juha Teperin mukaan ministeriö ja Tekes kulkevat kohti kiinteämpää yhteistyötä.

Kuva: essi kähkönen

STM:n Kaste-ohjelman rahoitushaku päättyy vuoden lopussa. Kaste-hankkeessa valtio jakaa ensi vuodeksi 25,8 miljoonaa euroa.

Osana rahoituskierrosta toteutetaan koordinoitu haku Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelman kanssa. Tavoitteena on löytää pysyviä, uudella tavalla organisoituja toimintamalleja tai palvelukokonaisuuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Rahoitettavista hankkeista saadut kokemukset ja tulokset on tarkoitus levittää mahdollisimman laajasti muidenkin käyttöön.

STM:n ohjelmapäällikkö Juha Teperi kertoo, että hakijoiden toivotaan hakevan rahoitusta molemmista kanavista eli Tekesin ohjelman ensimmäisestä teemahausta ja Kaste-ohjelman toimenpide 30:n rahoitushausta. Kokemukset hyödynnetään myöhemmin, kun STM ja Tekes kehittävät entistä laajempaa yhteistyötä.

– Tämä on askel entistä kiinteämpään yhteistyöhön, johon meidän on toivottukin etenevän, Teperi kertoo.

STM ja Tekes myöntävät rahoitusta varsinkin sellaisille palvelukokonaisuuksille, jotka lähtevät eri asiakasryhmien tarpeista ja ylittävät sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon organisaatiorajat.

Yhteen sovitettujen rahoitushakujen tavoitteena on parantaa asiakastyytyväisyyttä. Samalla pyritään palvelujen parempaan suunnitteluun, parempiin hoitotuloksiin ja nykyistä pienempiin kustannuksiin.

Mediuutiset ja Tekes järjestävät Medi-illan torstaina 8. tammikuuta ravintola Bankissa Helsingissä. Luvassa on suoraa puhetta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Ilmoittaudu maksuttomaan tilaisuuteen tästä.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3