Hoitajapula
Mari Heikkilä, 30.11.2008, 11:04Lahti hakee hoitajia Kiinasta
Lahti havittelee palkkalistoilleen 30 kiinalaista sairaanhoitajaa vuonna 2010. Jos pilottikokeilu onnistuu, kiinalaista hoitajatyövoimaa on tarkoitus houkutella jatkossa myös muihin isoihin kaupunkeihin.
Lahden kaupungin, koulutuskeskus Salpauksen ja Lahden ammattikorkeakoulun edustajat neuvottelevat parhaillaan sopimusta Pekingissä. Mukana on edustajia myös muista isoista kunnista ja sairaanhoitopiireistä sekä Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta.
– Tällä viikolla on tarkoitus saada syntymään sopimus sairaanhoitajien tulosta Päijät-Hämeeseen, kertoo Lahden terveysalan toimialajohtaja Matti Liukko Pekingistä.
Suomalaisseurue vieraili tällä viikolla sairaanhoito-oppilaitoksessa, jonka pitäisi kouluttaa Suomeen tulevat hoitajat.
Kieli isoin ongelma
Idea kiinalaisten sairaanhoitajien rekrytoinnista lähti Liukon mukaan liikkeelle vuosi sitten keskusteluissa koulutuskeskus Salpauksen kanssa.
– Otimme yhteyttä Suomen Kiinan-suurlähetystöön. Sieltä saimme suositukset yhteystyökumppaneista. Kävimme jo keväällä Kiinassa alustavasti arvioimassa, onko hankkeen toteuttaminen ylipäätään mahdollista.
Liukon mukaan kiinalaisten sairaanhoitajien tulevasta työnkuvasta neuvotellaan parhaillaan. Tavoitteena on, että tulijoilla olisi jo ennen Suomeen tuloa kieliopintoja ja sairaanhoitajan pätevyys.
– Siitä voidaan neuvotella, voivatko ja haluavatko nämä sairaanhoitajat toimia esimerkiksi lähihoitajan tehtävissä.
Todennäköisesti hoitajat tulisivat aluksi Lahden kaupunginsairaalaan tai vanhustenhuoltoon, eivät suoraan akuuttihoitoon keskussairaalaan.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
