HOTELLISAIRAALA

Mari Heikkilä, 27.11.2008, 8:20

Sairaalapotilaat toipuvat hotellissa

Synnytyksen tai lonkkaoperaation jälkeen pääsee lepäilemään esteettömässä hotellihuoneessa.

Unelmaako vain?

Ei. Edellä kuvattu saattaa mahdollistua monille jo ensi vuonna.

– Haemme parhaillaan rahoitusta kansalliseen hankkeeseen. Mukaan ovat jo lupautuneet muun muassa Helsinki, Espoo ja Tampere, kertoo hanketta koordinoiva Suzan Ikävalko Uudenmaan osaamiskeskus Culminatumista.

Ikävalko neuvottelee parhaillaan yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. Mikäli rahoitushakemus menee läpi, iso hanke alkaa jo ensi vuonna.

Mallia on otettu Lahdesta. Siellä jo vuoden 2007 alusta sairaalapotilaat ovat voineet siirtyä toipumaan hotelliin.

– Tyypillisesti sairaalahoidon tarve on päättynyt ja potilas on kotiutuskuntoinen, mutta ei käytännössä pärjää kotona, kuvaa Lahden kaupunginsairaalan ylihoitaja Sari Järvinen.

Tulevaisuuden tuote

Idean isän, toimialajohtaja Matti Liukon mukaan ajatus lähti liikkeelle Lahden vaikeasta jatkohoitotilanteesta muutama vuosi sitten.

Taustalla on myös omakohtainen kokemus.

–Olin kolme yötä sairaalassa kymmenen vuotta sitten lonkkaleikkauksen yhteydessä. Kaksi niistä olisin voinut ihan hyvin olla invavarustetussa hotellihuoneessa. Siellä olisin voinut olla omassa rauhassa.

Lahti sai jatkohoito-ongelmansa kuriin tehostamalla kotiuttamista. Hotelliyöpymisestä ei kuitenkaan tullut buumia. Vaihtoehtoa on hyödyntänyt vain kymmenkunta sairaalasta kotiutuvaa.

– Muutama kieltäytyi palvelusta, koska koki sen liian kalliina, kertoo pilottikokeilun onnistumista tutkinut dosentti Helinä Melkas Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

Kaupunki tukee sairaalapotilaan yöpymistä 40 eurolla. Potilas maksaa itse 5–23 euroa yöltä.

Pilotista vastaavan fysioterapeutin Helena Launiemen mukaan taustalla on myös se, että vanhempi sukupolvi kokee nolona, jos naapuri saa tietää hotelliyöpymisestä.

– Tämä on tulevaisuuden tuote. Uuden sukupolven myötä ajattelutapa tulee varmasti muuttumaan. Miksi maata sairaalassa, jos voi nukkua rauhassa omassa hotellihuoneessaan?

Remonttia pakoon hotelliin

Kauppahotelli Grandin johtaja Sinikka Pihamaa esittelee potilaiden käyttöön tarkoitettua hotellihuonetta: muhkea parisänky, sohva, kirjoituspöytä, televisio, minijääkaappi, inva-wc ja suihku. Tapetit ovat roosaraidalliset, verhot kukalliset.

– Monet ovat tuoneet mukanaan mikroaaltouunin, oman päiväpeiton, kukkia ja kalusteita.

Sairaanhoitaja käy päivittäin katsomassa hotellipotilaita, ja Launiemi antaa fysioterapiaa. Potilaat voivat myös ostaa hoivapalveluja.

– Kaikki voittavat: asiakas, terveydenhuolto ja hotelli. Potilaalle tämä on aktivoiva ja kuntouttava ympäristö. Ravintolat, teatteri, kuntosali ja kaupat ovat vieressä, Launiemi sanoo.

Pilottihankkeessa hotellille löytyi myös uusia asiakasryhmiä: kodin remonttia pakenevat ja eri paikkakunnalta tulevat omaiset. Kaupunki neuvotteli heille normaalia halvemmat hotellihinnat.

Ikävalkon mukaan remonttipakolaiset tulevat olemaan oma asiakasryhmänsä myös kansallisessa hankkeessa. Jos ikääntyvä lähtee remonttia pakoon laitokseen, voi olla, ettei hän enää kykene palaamaan kotiin.

Liukko näkee, että sairaalainfektiot saattavat tulevaisuudessa tehdä hotellista entistä houkuttelevamman vaihtoehdon.

– Jos infektiotilanne sairaaloissa pahenee, on potilaan etu pyrkiä pois mahdollisimman pian.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3