SAIRAANHOITAJAPULA

Mari Heikkilä, 24.11.2008, 12:59

Lahti houkuttelee sairaanhoitajia Kiinasta

Lahden tavoitteena on saada palkkalistoilleen 30 kiinalaista sairaanhoitajaa vuonna 2010. Jos pilottikokeilu onnistuu, kiinalaista hoitajatyövoimaa on tarkoitus houkutella jatkossa myös muihin isoihin kaupunkeihin.

Lahden kaupungin, koulutuskeskus Salpauksen ja Lahden ammattikorkeakoulun edustajat neuvottelevat parhaillaan sopimusta Pekingissä. Mukana on myös edustajia muista isoista kunnista ja sairaanhoitopiireistä sekä Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta.

– Tällä viikolla on tarkoitus saada syntymään sopimus sairaanhoitajien tulosta Päijät-Hämeeseen. Samalla pyrimme saamaan laajemman näkökulman siihen, miten terveydenhuollon työperäistä maahanmuuttoa voidaan hallita, kertoo Lahden terveysalan toimialajohtaja Matti Liukko Pekingistä.

Muiden kaupunkien edustajat ovat mukana tutustumassa, miten Lahden hanke etenee.

– Tulevassa työvoimapulassa näitä asioita joudutaan miettimään kaikissa suurissa kaupungeissa ja sairaanhoitopiireissä.

Suomalaisseurue kävi tänään yhdessä Pekingin keskussairaaloista. Huomenna on luvassa vierailu sairaanhoito-oppilaitokseen, jonka pitäisi kouluttaa Suomeen tulevat hoitajat.

Kieli suurin ongelma

Idea kiinalaisten sairaanhoitajien rekrytoinnista lähti Liukon mukaan liikkeelle vuosi sitten keskusteluissa koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Salpauksella on jo kymmenen vuoden kokemus erilaisista hankkeista Kiinassa.

– Otimmme yhteyttä Suomen Kiinan suurlähetystöön. Sieltä saimme suositukset yhteystyökumppaneista. Kävimme jo keväällä alustavasti tutustumassa ja arvioimassa täällä, onko hankkeen toteuttaminen ylipäätään mahdollista ja järkevää. Vakuutuimme siitä, että töitä asian eteen kannattaa jatkaa.

Liukon mukaan kiinalaisten sairaanhoitajien tulevasta työnkuvasta neuvotellaan parhaillaan. Tavoiteena on, että sairaanhoitajilla olisi jo ennen Suomeen tuloa kieliopintoja ja sairaanhoitajan pätevyys.

– Suurin ongelma on kieli. Sairaanhoitajan pätevyys näyttäisi olevan paljon helpommin järjestettävissä. Toimitsijat, jonka kanssa neuvottelemme, ovat toimittaneet sairaanhoitajia muun muassa Englantiin.

Kiinalaishoitajat tarvitsisivat todennäköisesti ennen sairaanhoitajana toimimistaan kolmen kuukauden oppisopimusjakson tai muu harjoittelujakson.

– Siitä voidaan neuvotella, voivatko ja haluavatko nämä sairaanhoitajat toimia esimerkiksi lähihoitajan tehtävissä.

Todennäköisesti hoitajat tulisivat ainakin alkuun Lahden kaupunginsairaalaan tai vanhustenhuoltoon, eivät suoraan akuuttihoitoon keskussairaalaan.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
R-kioskista 24.11.2008 17:13

Niin, että toimitukselle tiedoksi, apteekkeja on Suomessa enemmän kuin R-kioskeja. Sitä voi sitten laskea, kuinka monella suomalaisella on lyhyempi matka apteekkiin kuin kioskille, mutta harvemman verkon vuoksi kioski ei ainakaan niskan päällä kovin paljoa ole.

Sivu: 1 / 3