Rajat ryskymään ja lääkärit liikkumaan
Terveydenhuoltolain uudistuksen tarkoitus on madaltaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisiä raja-aitoja ja edistää alueellista yhteistyötä. Erikoissairaanhoidonkin asiantuntemus tulee lähemmäs potilasta.
– Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito limittyvät. Erikoissairaanhoidon poliklinikkavastaanottoja viedään terveyskeskuksiin, kertoo lääkintöneuvos Jouko Isolauri sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Erikoislääkäri kävisi siis omasta sairaalasta keikalla suuremmissa terveyskeskuksissa esimerkiksi yhtenä päivänä joka toinen viikko.
Potilas saa valita myös terveyskeskuksen ja sairaalan. Lisäksi hänellä olisi oikeus työtilanteen sallimissa rajoissa valita hoitava lääkäri tai hoitaja.
– Suomessa on ollut läntisen Euroopan jäykin järjestelmä hoitopaikan valinnassa, perustelee Isolauri muutostarvetta.
Valinnanvapaus vahvistaa Isolaurin mukaan terveyskeskuksien toimintaa ja tekee niistä nykyistä houkuttelevampia työpaikkoja.
Miten motivoidaerikoislääkärit?
Erikoislääkäreille jalkautuminen terveyskeskuksiin ei välttämättä ole alkuun helppoa, mutta voi Isolaurin omien kokemusten mukaan olla virkistävää.
– Jalkautuminen ei koske kaikkea erikoissairaanhoitoa, vaan keskeisiä erikoisaloja, kuten perussisätauteja ja kroonisia sairauksia: diabetestä, ortopediaa ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia.
Kyseessä ei ole uusi palvelu, vaan käynnit koskisivat sellaista työtä, joka aiemmin on tehty sairaalassa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on jo nyt viety silmäsairauksien perushoito liikkuvan klinikan avulla potilaiden luo (MU 26/2008).
Virkoja ei tule tämän ehdotuksen pohjalta lisää.
– Lääkärit ovat sairaanhoitopiirien työntekijöitä, joiden työstä osa tapahtuu sairaalan sijasta terveyskeskuksessa.
Isolaurin mukaan kyse ei ole myöskään säästöistä vaan mahdollisimman tehokkaasta toimintatavasta. Hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö säästöjä voisi syntyä.
– Olemme etukäteen selvitelleet sairaanhoitopiirien kanssa uudistusta. Tärkeä kysymys on, miten sairaanhoitopiirit saavat motivoitua työntekijänsä terveyskeskuskäynteihin.
Isolauri korostaa muutoksen tuovan kilpailua terveysasemille ja sairaaloihin. Tämä auttaa nostamaan laatua ja palvelun tasoa ja kannustaa sairaaloita etsimään vahvuuksiaan, erikoistumaan ja jopa profiloitumaan.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
