Helsingissä testataan kännykkäsäteilyä ihmiseen
Kymmenen ihmistä osallistuu Helsingissä säteilytystestiin, jossa tutkintaan matkapuhelimen vaikutusta ihmisen ihon proteiineihin. Säteilyturvakeskuksen tiloissa maaliskuun toisella viikolla tehtävästä kokeesta kertoi sanomalehti Kaleva nettisivuillaan.
Kännykkäsäteilyn vaikutuksia ihmisen proteiineihin ei uutisen mukaan ole maailmassa ennen tutkittu. Tarkoitus on säteilyttää käsivartta tunnin ajan, minkä jälkeen ihosta otetaan näyte. Proteiinit tutkitaan, ja tulosta verrataan säteilytystä edeltävään tilaan.
Säteilyturvakeskuksen professori Dariusz Leszczynski on kertomansa mukaan laboratoriokokeissa jo aiemmin löytänyt solutason muutoksia. Tällä hetkellä ei kuitenkaan vielä voida sanoa vaikuttavatko ne ihmisen terveyteen.
Kännyköiden vaikutuksesta mahdolliseen aivosyövän kehittymiseen on Leszczynskin mukaan liian aikaista vielä sanoa mitään. Tilastollisten analyysien tekemiseen ei ole vielä riittävästi ihmisiä, jotka olivat tarpeeksi pitkään ahkerasti käyttäneet kännyköitä.
Aiemmin verkkopalvelussa
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »
