Atkinsin dieetti saa tukea
Laajaa keskustelua herättänyt Atkinsin dieetti saa tukea uudesta tutkimuksesta. Hiilihydraattien karsiminen ruokavaliosta pienensi koehenkilöiden ruokahalua ja laski painoa.
Koehenkilöt olivat runsaasti ylipainoisia ja sairastivat diabetesta. Hiilihydraattien sijasta he söivät kokeessa vapaasti proteiinia ja rasvaa, ja laihtuivat kahdessa viikossa kaksi kiloa.
Tutkijat katsovat kokeensa osoittavan, että vähähiilihydraattisen dieetin tehokkuus perustuu ruokahalun vähenemiseen. Aiemmin on oletettu, että Atkinsin dieetin laihduttava vaikutus perustuu joko nesteen poistumiseen elimistöstä tai kyllästymiseen rasvaisen lihan popsimiseen.
Koe suoritettiin valvotuissa oloissa sairaalassa, joten nautitun ruuan energiamäärä pystyttiin mittaamaan tarkkaan. Potilaat eivät kokeneet olevansa nälkäisiä ja ylipäänsä he olivat hyvin ihastuneita uuteen dieettiinsä.
Atkinsin dieettiä ei ole aiemmin testattu näin tarkkaan valvotuissa oloissa, mutta normaaliympäristössä on tehty vertailevia tutkimuksia erilaisten dieettien vaikutuksesta painoon.
Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua tutkimusta arvioineet lääkärit huomauttavat, että koehenkilöitä oli vain kymmenen ja koe kesti lyhyen aikaa.
Vuoden kestäneessä tutkimuksessa Yhdysvalloissa todettiin, että tärkeintä dieetissä on siinä pysyminen. Atkinsin dieetti laihduttaa saman verran kuin vähärasvainen dieetti, jos sitä jaksaa noudattaa.
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
