Kati Haapakoski, 28.3.2008, 15:39

Terveysasema muutti Terveystalon tiloihin Joensuussa

Kunnallinen Niinivaaran terveysasema siirtyi yksityisen Terveystalon kanssa samoihin tiloihin Joensuussa. Vastedes kunnallinen ja yksityinen palveluntarjoaja käyttävät samoja laitteita. Niillä on myös yhteinen vastaanottotiski, mutta ainakin toistaiseksi eri tietokoneet. Potilas voi siis tiskillä valita, ostaako hän palvelun Joensuun kaupungilta vaiko Terveystalolta.

Joensuun sosiaali-ja terveysjohtajan Pekka Kuosmasen mukaan Joensuu pystyy turvaamaan Niinivaaran terveysaseman palvelut uudella järjestelyllä. Edellisistä tiloistaan Niinivaaran terveysasema joutui muuttamaan vakavien sisäilmaongelmien vuoksi.

Uudet tilat sijaitsevat Kuntohovissa, jossa Terveystalo toimi jo aiemmin. Kuosmasen mukaan järjestelyn pituutta ei ole määritelty. Siihen vaikuttaa ainakin se, kuinka hyvin yksityinen ja kunnallinen toimija tulevat toimeen saman katon alla. Siihen vaikuttaa myös poliittisten päättäjien halukkuus tai haluttomuus rakentaa uudet tilat terveysasemalle.

– Uusi järjestely ei ainakaan lisää kustannuksia. Toiminnallisella puolella odotettavissa on jopa jonkin verran plussaa, Kuosmanen kertoo.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3