Hanna Koivisto, 22.5.2006, 13:16

Maitotuotteet saattavat lisätä kaksosia

Maitotuotteita sisältävä ruokavalio saattaa lisätä kaksosraskauden todennäköisyyttä, yhdysvaltalaistutkija Gary Steinman esittää. Steinmanin Journal of Reproductive Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan vegaaninaisilla on viisi kertaa pienempi todennäköisyys saada kaksoset kuin tavallista ruokavaliota noudattavilla naisilla tai kasvissyöjillä, joiden ruokavalioon maitotuotteet kuuluvat. Long Island Jewish Medical Centerissä New Yorkissa työskentelevä Steinman tutki yli tuhannen vegaanin synnytystiedot.

Steinman uskoo, että ero kaksosraskauksien määrässä johtuu ryhmien erilaisesta ruokavaliosta. Hänen mukaansa maitotuotteet lisäävät munasolujen tuotantoon vaikuttavan proteiinin määrää siten, että todennäköisyys kahden munasolun hedelmöittymiseen yhtä aikaa kasvaa. Tutkija arvelee, että lypsykarjan kasvatuksessa käytettävien kasvuhormonien käytön lisääntymisellä saattaa olla vaikutusta kaksosraskauksiin.

Steinmanin arvio on saanut tukea myös muista tutkimuksista. Yhden tutkimuksen mukaan munasolujen tuotantoon vaikuttavan proteiinin määrä on vegaaninaisilla pienempi kuin ei-vegaaninaisilla. Toinen tutkimus puolestaan esitti, että kaksossynnytykset ovat yleisimpiä niissä maissa, joissa tuotetaan enemmän maitoa.

Jotkut asiantuntijat ovat kuitenkin epäileviä. Esimerkiksi Nature-lehdessä haastateltu ravinto- ja hedelmällisyysasiantuntija Paul Haggerty britannialaisesta Rowett Research Institutesta sanoo, että ilmiöön saattaa olla muitakin selityksiä. Maitotuotteita syövät naiset saattaisivat osoittautua lisätutkimuksissa lihavimmiksi. Painavimmilla naisilla on puolestaan suurempi todennäköisyys saada kaksoset, Haggerty sanoo. Vegaaninaiset saattavat myös jäädä ilman monia muitakin ruoka-aineita kuin maitotuotteista saatavia aineita. Lisäksi kaksosten syntymään vaikuttavat geenit.

Kaksossynnytysten määrä on kasvanut Yhdysvalloissa runsaassa 20 vuodessa yli 75 prosenttia. Asiantuntijoiden mukaan osan kasvusta voi selittää hedelmöityshoitojen lisääntymisellä, mutta osaselitys on löydettävä myös jostain muualta. Kaksoisraskauksien syyt halutaan selvittää, koska kaksosraskaus sisältää enemmän riskejä kuin yhden lapsen raskaus.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3