Miia Soininen, 19.9.2005, 13:57

Lapset määrittelevät alkoholismin herkemmin

Alkoholiongelmaisten vanhempien lasten kokemat haitat ovat monimuotoisempia kuin aiemmin on tiedetty, todetaan Kuopion yliopistossa valmistuneessa väitöskirjassa.

Tutkimuksen mukaan lapset määrittelevät vanhemman herkemmin alkoholiongelmaiseksi kuin juoja itse tai muut aikuiset. Jo hyvinkin pieni lapsi saattaa ymmärtää, että vanhemmalla on alkoholiongelma.

Vanhemman alkoholiongelmaiseksi määritteleminen saattaa olla pitkä ja vaikea prosessi. Raja alkoholismin ja normaalin juomisen välillä kyseenalaistuu, sillä jotkut kertovat kokeneensa jopa vanhemman ajoittaisen humalajuomisen ongelmaksi.

Suomessa on kymmeniä tuhansia lapsia, jotka kärsivät vanhempien alkoholinkäytöstä.

YTL Maritta Itäpuiston sosiologian alaan kuuluva väitöskirja antaa tietoa lasten tilanteen ymmärtämiseksi sekä ammattiavun ja tukitoimien kehittämisen pohjaksi. Väitöskirja on ensimmäinen aiheesta tehty laadullinen tutkimus Suomessa, ja se on myös kansainvälisesti harvinainen.

Ympäristö leimaa lapset

Väitöstutkimus kyseenalaistaa väitteen, että alkoholistiperheiden lapset eivät halua puhua asiasta ulkopuolisille. Monet kertovat kaivanneensa ja jopa pyytäneensä apua, mutta eivät ole sitä saaneet.

Ympäristön ihmisten leimaava ja syyttelevä käytös on kertojien mukaan kohdistunut alkoholiongelmaisten lapsiin. Myös vanhempien juopottelukaverit saattavat osallistua lasten häiritsemiseen.

Alkoholiongelmaisten vanhempien lapset eivät ole yhtenäinen joukko, vaan heitä on mitä erilaisimmissa perheissä ja heidän kokemuksensa eroavat toisistaan suuresti. Osa kokee, että vanhemman juominen on ollut ainoa ongelma lapsuudessa. Useat taas ovat kokeneet lapsuudenperheessään laiminlyöntiä ja fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa.

Alkoholiongelmaiset vanhemmat saattavat jopa tahallaan häiritä lapsia. Lapsille aiheutuvat haitat, kuten väkivallan kokeminen tai aikuisten häirinnästä johtuva unenpuute saattavat vaikuttaa merkittävästi niin lyhyellä aikavälillä kuin pidemmällekin lasten elämään.

Lapset eivät ole passiivisia uhreja, vaan he pyrkivät kekseliäästi torjumaan aikuisten juomisen aiheuttamia haittoja. He saattavat auttaa ja suojella sisaruksiaan ja vanhempiaan ja tehdä kodin töitä.

Tutkimuksen mukaan lapset saattavat siis toiminnallaan jopa vähentää aikuisten alkoholinkäytön aiheuttamia erilaisia haittoja yhteiskunnassamme.

Väitöstutkimusta varten kerättiin haastatteluja ja kirjoituksia 56 ihmiseltä, jotka ovat eläneet tai yhä elävät alkoholistiperheessä. Iältään he olivat 13 ja noin 70 vuoden väliltä.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3