Nuorten humalajuominen lisääntyy
Yhä useampi koululainen juo itsensä humalaan, mutta myös raittiita on entistä enemmän. Tämä käy ilmi tuoreesta kouluterveyskyselystä.
Humalajuominen on lisääntynyt erityisesti lukiolaisilla. Vähintään kerran kuussa juopottelevia on 26 prosenttia, kun kaksi vuotta sitten heitä oli 21 prosenttia. Yläluokkalaisista samaa harrastaa 21 prosenttia.
Samanaikaisesti raittius lisääntyi, ja alkoholia ei myöskään juoda useammin kuin ennen. Alkoholijuomien valmisteverojen alentaminen ja Euroopan unionin maista tuodun alkoholin tuontikiintiöiden poistaminen lisäsivät alkoholin myyntiä jo vuonna 2004.
Päivittäin tupakoivien määrä on vähentynyt muutaman prosentin. Lukiolaisista heitä on 13 ja yläluokkalaisista 17 prosenttia. Yläasteella pojista suurempi osa tupakoi, lukiossa taas tytöt sauhuttelevat poikia enemmän.
Laittomien huumeiden kokeilut ovat myös vähentyneet. Vuonna 2005 viisi prosenttia yläluokkalaisista ja joka kymmenes lukiolainen ilmoitti kokeilleensa laittomia huumeita ainakin kerran.
Vuosittaisen kouluterveyskyselyn tuloksia kahdeksan vuoden ajalta voi katsoa osoitteesta www.stakes.fi/kouluterveys.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
