22.8.2008, 9:43

Vanhustenhoidon murros huolettaa asiantuntijoita

Vanhustenhuollon ongelmat ryöpsähtivät jälleen esiin heinäkuussa, kun Helsingin Sanomat kirjoitti vanhusten ja hoitajien huonoja kokemuksia Espoossa toimivasta vanhusten palvelutalo Merikartanosta. Miten vanhusten hyvä hoito voidaan turvata ja välttää hyväksikäytöt ja laiminlyönnit?

Useimpien mielestä vanhuksia pitää hoitaa mieluummin kotona kuin laitoksissa. Se on myös hallituksen tavoite. Asiantuntijoita kuitenkin pelottaa.

– Laitoshoitoa ajetaan alas ja kotihoitoa korostetaan yliampuvasti. Käytännössä kotihoitoa ei kehitetä niin, että vanhus pystyisi asumaan kotona. Koti ei ole kaikille paras ja turvallisin paikka, sanoo professori Sirkka-Liisa Kivelä.

Kansanterveyslaitoksen tutkija Heikki Heinonen näkee, että vanhustenhoidossa on tapahtumassa sama ilmiö kuin aikoinaan psykiatriassa. Laitoshoidosta luovutaan, mutta avohoitoa ei kehitetä. Potilaat jäävät heitteille.

– Olisi katastrofi luopua kokonaan laitoshoidosta. Trendi on todella huolestuttava, sanoo Heinonen.

Vantaan vanhuspalvelujen ylilääkäri Matti Mäkeläkin näkee, että heitteille jäämisen riski on olemassa.

– Periaatteesta ei kuitenkaan pidä sen vuoksi luopua. Laitoshoitoa pitää pyrkiä vähentämään ja kehittää uusia keinoja kotona asumisen mahdollistamiseksi.

Henkilökunnan lisäys ei ratkaisu

Kivelän mielestä tarvitaan vanhusasiamies ja vanhustenhoitolaki turvaamaan ikääntyvien oikeuksia.

– Henkilökuntamenoissa säästäminen on iso uhka. Laissa pitäisi olla säädös henkilökunnan määrästä ja koulutuksesta vanhustenhoidossa, samoin kuin on jo lasten päivähoidossa. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus on voimaton. Monissa kunnissa sitä ei edes tunneta, Kivelä sanoo.

STM:n uudessa suosituksessa ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön vähimmäismääräksi suositellaan 0,5–0,6 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Suomen lähi- ja perushoitajien liiton SuPerin mielestä määrän pitäisi olla 0,7–0,9 koulutettua henkilöä.

Mäkelän mielestä hoitohenkilökunnan määrän sitominen lakiin ei ole ratkaisu ongelmaan.

– Jos laissa olisi määrätty, että pitää olla esimerkiksi 0,8 hoitajaa asiakasta kohti, kaikki resurssit menisivät lisähenkilökunnan pestaamiseen. Se olisi hirveän vaikea vaatimus, sillä hoitohenkilökunnan määrä ei kasva yhtä nopeasti kuin vanhusväestö. Silloin ei olisi painetta löytää uusia tapoja tehdä asiat paremmin.

Myöskään Heinonen ei ole lain kannalla.

– En usko, että hoitohenkilökunnan lisääminen on ratkaisu ongelmaan. Eikä siihen ei ole kunnilla resursseja.

Hoitajista valmentajiksi

Kivelän mukaan vanhusten säilövää laitoshoitoa on yhä liikaa. Vanhuksia esimerkiksi syrjitään kuntoutuksen saamisessa. Joissain keskussairaaloissa kuntoutusta tarjotaan ainoastaan alle 65-vuotiaille.

– Ikäsyrjinnän loppumiseksi tarvitaan asennemuutos. Korostan koulutuksen merkitystä, Kivelä sanoo.

Heinosen mukaan hoitajien ei pitäisi enää hoitaa, vaan valmentaa.

– Monesti ihminen heittäytyy hoitoon ja laitostuu. Hoitajien tulisi opastaa vanhusta käyttämään omia voimavarojaan, ryhtyä tämän henkilökohtaiseksi valmentajaksi. On keskeistä, että ihminen nostetaan jaloilleen ja laitetaan liikkumaan voimavarojen mukaan.

Ennaltaehkäisevä työ on edelleen lastenkengissä. Raha virtaa erikoissairaanhoitoon.

– Vanhus saa hoitoa vasta siinä vaiheessa, kun lonkka on murtunut, Heinonen sanoo.

Lue lisää 22.8. ilmestyneestä Mediuutisista.