”Elämäniloa” voitti kesäkuvakisan

Päivi Erkko. Elämäniloa. 1. palkinto. Raadin arvio: Hauska, kesäinen, juuri oikealla hetkellä otettu.
Kesäinen ”Elämäniloa”-otos vei molemmat voitot Mediuutisten lukijoiden kesäkuvakilpailussa. Turkulaisen terveydenhoidon lehtorin Päivi Erkon ottama kuva laiturilta hyppivistä lapsista nousi sekä yleisöäänestyksen että Mediuutisten nelihenkisen raadin suosikiksi.
– Minusta siinä on sellaista iloa, mitä harvoin näkee. Ja se on vielä aitoa: näkee että lapsilla on hyvä olla yhdessä, Päivi Erkko kertoo puhelimitse työhuoneestaan Turun ammattikorkeakoululta. Heinäkuisen voittokuvan hän on ottanut Vepsän saarella, ja kohteena ovat hänen kaksi omaa lastaan ystävineen.
Hieman Erkko epäröi osallistua kuvalla, joka on vaikea yhdistää terveydenhuoltoon. Tällaisesta liitännästä Mediuutisten raati oli luvannut lisäpisteitä.
Raati arvioi kuvaa: ”Hauska, kesäinen, juuri oikealla hetkellä otettu” ja ”Kun nuorena uit paljon, pystyt pitämään terveydenhuollon kaukana – ennakoivaa.”
Toisen palkinnon raati antoi Anna Salermalle kuvasta ”Mieli pirstoutuu”. Kolmas oli Sami Suomelan ”Palovammat”, ja kunniamaininnan sai Kalle Kinnarin ”Operaatio Tansaniassa”.
Kilpailuun otettiin mukaan 92 kuvaa, kun kultakin osallistujalta hyväksyttiin enintään yksi. Kuvat ovat nähtävissä Mediuutisten nettisivuilla. Yleisöäänestyksessä annettiin 428 ääntä, joista 10 suosituinta keräsi yli 60 prosenttia.
Mediuutisten raati iloitsi osallistujien suuresta määrästä mutta oli odottanut kuvilta enemmän yhteyksiä terveydenhuoltoon.
– Voisi kuitenkin sanoa: kun pikku-Taru hyppää lasinsiruun, harvoin sitä rupeaa kameraa kaivamaan, arvioi Talouselämän kuvatoimittaja Timo Pylvänäinen. Raadin muut jäsenet olivat Mediuutisten päätoimittaja Olli-Pekka Tiainen, Terveysviikon päätoimittaja Elina Yrjölä ja Mediuutisten toimitussihteeri Mika Peltotalo.
Raati piti monia kuvia niin kesäisinä ja hauskoina, että ne itsessään jo voivat pitää yllä mielenterveyttä.
Pääpalkinto digikamera ja musiikkipalkinnot toimitetaan postitse.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
