Tuplatutkinnot yleistyvät
Tilastokeskuksen rekisterit paljastavat, että yhä useampi suorittaa kaksi ylempää korkeakoulututkintoa.
Vuosina 2002–2005 suoritettiin kunakin vuonna enemmän toisia tutkintoja kuin koskaan aiemmin. Samana aikana toisen tutkinnon suorittaneiden osuus kaikista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista nousi 2,4 prosentista 3,3 prosenttiin.
Lääkäri suorittaa kaksi ylempää korkeakoulututkintoa hieman keskimääräistä useammin.
Vuosina 1997–2005 valmistuneiden tuplatutkintolääkärien osuus kaikista samana aikana lääkäriksi valmistuneista on 7,2 prosenttia. Kaikista samana aikana ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista kaksi tutkintoa tehneiden osuus on 2,4 prosenttia.
Yleistrendistä poiketen lääkäreiden tuplatutkintojen määrä on pysynyt ennallaan viime vuodet.
Tuplatutkintolääkäreitä valmistuu vuosittain kolme–neljäkymmentä. Lääketieteen tutkinto suoritetaan useammin jälkimmäisenä tutkintona kuin ensimmäisenä.
Lääkäriksi siinä sivussa
Pian alkava lukuvuosi on lääketieteen ja tekniikan ylioppilas Laura MacDonaldille helpompi kuin aikoihin.
– Tänä vuonna en tee lainkaan lääketieteen opintoja, vaan yritän saada diplomi-insinöörin paperit.
Teknillisestä korkeakoulusta valmistuminen on enää parin tentin ja yhden erikoistyön päässä. Jos MacDonald selviää niistä kevääseen mennessä, tutkinto valmistuu tavoiteajassa eli viidessä vuodessa.
Lääketieteestä MacDonaldilla on kasassa ensimmäisen vuoden opinnot. Ne hän on suorittanut Helsingin yliopistossa kahden viime vuoden aikana TKK:n opintojensa ohessa.
– Hain lääkikseen ensimmäisen kerran 2004. Silloin luin Galenosta kolme viikkoa ja pääsin kolmannelle varasijalle. Seuraavana vuonna ajattelin kokeilla, pääsisinkö kahden viikon lukemisella toiselle varasijalle. Pääsin sisään.
Nero?
– En todellakaan ole. Minulla oli hyvä opiskelupaikka jo ennestään, enkä jännittänyt turhia pääsykokeessa.
Urakkaa helpotti myös vankka laskurutiini. MacDonald opiskelee TKK:lla teknillisen fysiikan koulutusohjelmassa.
Ei kunnian vaan tiedon tähden
Suorittajatyyppiseksi urahirmuksikaan 24-vuotias MacDonald ei tunnustaudu. Ei, vaikka hän on opintojensa ohella huhkinut TKK:n kylmälaboratoriossa osa-aikaisena tutkimusapulaisena ja vaikka hänellä on tapana aloittaa aamut parin kolmen kilometrin uinnilla.
– En pidä itseäni kovin kunnianhimoisena. Luonnontieteet vain ovat niin mielenkiintoisia.
MacDonald ei usko, että tuplatutkinto itsestäänselvästi parantaisi hänen uranäkymiään.
– Se voi jopa heikentää niitä. Jos täältä valmistumiseni jälkeen opiskelen viisi vuotta lääkiksessä, en enää välttämättä saa diplomi-insinöörin töitä.
MacDonald ei ole vielä päättänyt, aikooko valmistua lääkiksestä lainkaan. Vaikka terveyskeskuslääkärin työ olisi hauska kokemus, myös jatko-opinnot TKK:lla houkuttavat.
– Olisi hienoa tehdä työkseen tutkimusta, joka yhdistäisi lääketieteen ja tekniikan.
Sellaista tutkimusta MacDonald tekee nytkin TKK:n fysiikan laboratorion lääkekehitysprojektissa. Hänen erikoistyönsä käsittelee farmaseuttisia aerosoleja.
Lue lisää 10.8. ilmestyneestä Mediuutisista
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
