8.2.2008, 13:28

Vahingonkorvaukset kasvavat rajusti

Potilasvakuutuskeskus maksoi viime vuonna korvauksia jo 30 miljoonaa euroa. Kasvua vuodesta 2006 on kymmenen prosenttia.

Viime vuonna vahinkoilmoituksia tuli lähes saman verran kuin aikaisempina vuosina eli 7 900. Potilasvakuutuskeskus ratkaisi 8 367 tapausta, joista korvattavaksi määrättiin noin 2 400.

– Rahasumma kasvaa tulevinakin vuosina. Osa korvauksista on jatkuvaluonteisia. Järjestelmä on niin nuori, että uusia korvauk­sen saajia tulee enemmän kuin vanhoja poistuu, sanoo Potilasvakuutuskeskuksen ylilääkäri Eero Hirvensalo.

Vanhat vahingot maksavat yhä

Vuonna 2006 tilitetyistä korvauksista alle viidennes tuli samana vuonna tapahtuneiden vahinkojen perusteella. Suurin osa korvauksista maksettiin yli kolme vuotta vanhojen vahinkojen perusteella. Eläkkeen kaltaiset, ansionmenetyksistä maksettavat korvaukset muodostavat lähes kolmanneksen koko summasta.

Vuosina 2002–2006 sattuneiden vahinkotilastojen kärjessä on Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue, johon kuuluvat tilastojen mukaan selvästi heikoimmat sairaanhoitopiirit: Lappi, Länsi-Pohja ja Keski-Pohjanmaa. Vähiten vahinkoja tehdään Husissa ja Hyksin erityisvastuualueella.

– Kyllä tätä on ihmetelty ja syitäkin olemme hakeneet. Käymme potilasvahingot läpi palaute- ja oppimismielessä. Lisäksi meillä on sisäistä auditointia, jolla pyritään laadunvarmistukseen, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela.

Lue lisää 8 helmikuuta ilmestyneestä Mediuutisista.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3