Sikiön kasvuhäiriö vaikuttaa kokoon vielä 12-vuotiaallakin
Sikiön kasvuhäiriöstä kärsineet ns. kasvuhäiriölapset ovat sekä 5 että 12 vuoden iässä merkittävästi lyhyempiä ja laihempia kuin normaalikokoisina syntyneet lapset, selviää lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Sirpa Tenholan väitöstutkimuksesta.
Tutkimuksessa selvitettiin sikiön kasvuhäiriön ja äidin raskausmyrkytyksen vaikutuksia syntymänjälkeiseen kasvuun, sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin ja lisämunuaisten toimintaan 12-vuotiailla lapsilla. Tutkimus toteutettiin kahdessa eri seurantaryhmässä Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenklinikalla.
Tutkimuksen mukaan sikiön kasvuhäiriö vaikutti lapsen myöhempään kasvuun siten, että ns. kasvuhäiriölapset olivat sekä viiden että 12 vuoden iässä merkittävästi lyhyempiä ja laihempia kuin normaalikokoisina syntyneet lapset.
Korkein kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuus todettiin niillä kasvuhäiriölapsilla, joiden syntymänjälkeinen pituuskasvu oli ollut hidasta. Lisämunuaisten kuorikerroksen androgeenieritys ja lisämunuaisten ytimen adrenaliinieritys olivat vilkkaampia kasvuhäiriölapsilla. Osalla kasvuhäiriölapsista myös lisämunuaisten kuorikerroksen tuottaman kortisolihormonin pitoisuudet olivat lisääntyneet. Näillä lapsilla sekä korkea kortisoli- että adrenaliinipitoisuus olivat yhteydessä keskimääräistä korkeampiin veren kolesteroliarvoihin.
Väitöskirja tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa lauantaina 27. toukokuuta.
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
