Essi Kähkönen, 3.3.2005, 11:19

Potilasvakuutuskorvaukset kasvussa

Potilasvakuutukselle tehtiin viime vuonna lakisääteisen potilasvakuutuksen perusteella 7 565 ilmoitusta, eli noin 5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Korvausratkaisun Potilasvakuutuskeskus teki 8 086 ilmoituksesta. Niistä korvattaviksi potilasvahingoiksi todettiin 2 356 tapausta eli 29 prosenttia ratkaistuista ilmoituksista. Korvauksia maksettiin vuonna 2004 kaikkiaan 22,7 miljoonaa euroa, eli puolitoista miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.

Korvatuista vahingoista enin osa, yhteensä 2 117 kappaletta oli hoitovahinkoja. Infektiovahinkoja korvattiin 167 ja muita vahinkoja 72. Yleisin korvattava hoitovahinko oli sattunut tuki- ja liikuntaelinten toimenpiteen yhteydessä. Polven ja säären murtuman hoidon yhteydessä tapahtuneita hoitovahinkoja korvattiin 300 tapauksessa ja kyynärvarren murtuman hoitovahinkoja 279 tapauksessa.

Potilasvakuutus tuli voimaan vuonna 1987. Siitä alkaen potilasvakuutuksesta on maksettu korvauksia 189 miljoonaa euroa. Lisäksi näiden vuosien aikana sattuneiden potilasvahinkojen tuleviin eläke- ja muihin korvauksiin on varattu 131 miljoonaa euroa.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3