Idän piiripomojen palkat nousivat
Piirijohtaja tienaa keskimäärin 8 300 euroa ja johtajaylilääkäri 7 700 euroa kuussa. Yliopistosairaalapiireissä johtoporras saa isomman tilipussin kuin maaseudulla; johtajat keskimäärin lähes kolme tonnia ja ylilääkärit yli tonnin enemmän.
Suurinta palkkaa nauttii Husin toimitusjohtajaksi vuoden alusta siirtynyt Kari Nenonen. Entinen Oulun kaupunginjohtaja tienaa hieman edeltäjäänsä Lauri A. Laitista enemmän.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Matti Pulkkinen pääsi viimein palkkakuopasta lähelle muiden yliopistosairaalapiirien johtajien tasoa. Tonnin palkankorotuksen avulla hän pääsi 130 euron päähän kymppikerhosta, johon kaikki muut yliopistopiirien johtajat jo kuuluvat.
Autoetuna osan palkastaan hyödyntävät Husin Kari Nenonen, Varsinais-Suomen Aki Lindén ja Päijät-Hämeen Heikki Paavilainen, joka irtisanoutui huhtikuussa ja lopettelee töitään.
Korotuksiatuli harvalle
Pomojen palkkoja hilattiin ylöspäin vain kahdeksassa piirissä. Tuntuvasti palkat nousivat Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.
Pohjois-Savossa Pulkkisen 11 prosentin korotuksen lisäksi johtajaylilääkäri Jorma Penttisen palkkaa nostettiin 5 prosentilla. Penttinen nousi siten toiseksi parhaiten tienaavaksi johtajaylilääkäriksi Husin Jaakko Karvosen perään.
Pohjois-Karjalassa johtaja Pertti Palomäki sai tonnin palkankorotuksen, koska hänet vakinaistettiin. Kainuun terveysjohtaja Mauno Saari pääsi myös hieman kipuamaan palkkakuopasta, kun sai 15 prosentin korotuksen.
Vähiten piirinjohtajista tienaa Itä-Savon Hemmo Pirhonen. Tilannetta ei korjaa hänen saamansa 11 euron palkankorotus.
Naisia pomokerhoon kuuluu enää kolme, kun Etelä-Karjalan johtajaylilääkäri Ritva Kauppinen jäi eläkkeelle.
Länsi-Pohjassa naiset ovat miehittäneet pomopaikat. Johtaja Riitta Luosujärvellä on toiseksi huonoin palkka piirinjohtajista, mutta johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka pääsee keskikastiin. Lapin Eva Salomaalla on johtajaylilääkäreistä kolmanneksi huonoin palkka.
|
Henkilö, e/kk |
7 kk muutos, prosenttia |
4/2007 |
10/06 |
3/06 |
10/05 |
|
Kari Nenonen, toimitusjohtaja, HUS |
3,0 |
13000* |
12623* |
12400* |
12400* |
|
Pentti Silvola, johtaja, Pohjois-Pohjanmaa |
0 |
10490 |
10490 |
10307 |
10307 |
|
Aki Lindén, johtaja, Varsinais-Suomi |
0 |
10147* |
9100* |
8679* |
8266* |
|
Rauno Ihalainen, johtaja, Pirkanmaa |
0 |
10123 |
10123 |
9294 |
9294 |
|
Matti Pulkkinen, johtaja, Pohjois-Savo |
11,1 |
9872 |
8883 |
8729 |
8729 |
|
Juha Tuominen, vs. johtajaylilääkäri, HUS |
0 |
9077 |
9077 |
9077 |
8677 |
|
Pertti Palomäki, vs.johtaja, Pohjois-Karjala |
12,7 |
8998 |
7986 |
7847 |
7847 |
|
Jorma Penttinen, johtajaylilääkäri, Pohjois-Savo |
5,3 |
8800 |
8360 |
8215 |
8215 |
|
Matti Lehto, johtajaylilääkäri, Pirkanmaa |
0 |
8665 |
8665 |
8415 |
8415 |
|
Ahti Pisto, johtaja, Satakunta |
0 |
8661 |
8661 |
8508 |
8508 |
|
Lauri Nuutinen, johtajaylilääkäri, Pohjois-Pohjanmaa |
0 |
8626 |
8626 |
8626 |
8574 |
|
Heikki Paavilainen, johtaja, Päijät-Häme |
0 |
8471* |
8471* |
7726* |
7726* |
|
Olli Wanne, johtajaylilääkäri, Satakunta |
2,8 |
8183 |
7963 |
7963 |
7743 |
|
Turkka Tunturi, johtajaylilääkäri, Varsinais-Suomi |
0 |
8072 |
8072 |
7922 |
7922 |
|
Jaakko Pihlajamäki, johtaja, Etelä-Pohjanmaa |
0 |
8006 |
8006 |
7776 |
7481 |
|
Martti Talja, Päijät-Häme, hallintoylilääkäri |
0 |
8006 |
8006 |
7438 |
7411 |
|
Jouko Partanen, johtaja, Etelä-Karjala |
0 |
7976 |
7976 |
7838 |
7838 |
|
Hannu Puolijoki, johtajaylilääkäri, Etelä-Pohjanmaa |
0 |
7861 |
7861 |
7567 |
7347 |
|
Göran Honga, johtaja, Vaasa |
2,9 |
7837 |
7617 |
7483 |
7483 |
|
Markku Härmä, johtajaylilääkäri, Etelä-Karjala |
-0,4 |
7688 |
7722 |
7588 |
7588 |
|
Kari Hassinen, johtaja, Kymenlaakso |
0 |
7533 |
7533 |
7400 |
7400 |
|
Antti Turunen, vs. johtajaylilääkäri, Pohjois-Karjala |
0 |
7551 |
7551 |
7551 |
7551 |
|
Tuomo Pääkkönen, sosiaali- ja terveysjohtaja, Kainuu |
0 |
7536 |
7536 |
7403 |
6059 |
|
Matti Nupponen, johtaja, Etelä-Savo |
0 |
7533 |
7533 |
7400 |
6947 |
|
Jarmo Väänänen, johtaja, Kanta-Häme |
0 |
7533 |
7533 |
7400 |
7400 |
|
Timo Kunttu, johtaja, Keski-Suomi |
0 |
7507 |
7507 |
7507 |
7507 |
|
Jukka Puolakka, johtajaylilääkäri, Keski-Suomi |
0 |
7506 |
7506 |
7506 |
7506 |
|
Aino-Liisa Oukka, johtajaylilääkäri, Länsi-Pohja |
0 |
7450 |
7450 |
7450 |
6307 |
|
Timo Keistinen, johtajaylilääkäri, Vaasa |
4,6 |
7446 |
7116 |
7116 |
7116 |
|
Jari Jokela, johtaja, Lappi |
0 |
7408 |
7408 |
7200 |
7200 |
|
Markku Järvinen, vs. johtajaylilääkäri, Kanta-Häme |
0 |
7328 |
7328 |
7200 |
7200 |
|
Hannu Pajunpää, johtaja, Keski-Pohjanmaa |
0 |
7266 |
7266 |
7138 |
7138 |
|
Ermo Haavisto, johtajaylilääkäri, Kymenlaakso |
0 |
7097 |
7097 |
7215 |
7215 |
|
Matti Suistomaa, johtajaylilääkäri, Etelä-Savo |
0 |
7200 |
7200 |
7073 |
7073 |
|
Eva Salomaa, johtajaylilääkäri, Lappi |
0 |
7134 |
7134 |
6792 |
|
|
Riitta Luosujärvi, johtaja, Länsi-Pohja |
0 |
6922 |
6922 |
6800 |
6800 |
|
Heikki Pylkkänen, johtajaylilääkäri, Itä-Savo |
0 |
6750 |
6750 |
6714 |
6714 |
|
Hemmo Pirhonen, johtaja, Itä-Savo |
0,2 |
6511 |
6500 |
6398 |
6398 |
|
Mauno Saari, vs. terveysjohtaja, Kainuu |
14,7 |
6444 |
6444 |
- |
- |
|
Sakari Telimaa, johtajaylilääkäri, Keski-Pohjanmaa |
0 |
6429 |
6429 |
6429 |
6429 |
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
