VTT etsii syöpägeenejä Bayerille
Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT ja saksalainen Bayer Schering Pharma AG ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen tutkimusyhteistyösopimuksen., joka koskee Bayerin kehittämän uuden syöpälääkkeen vaikutusmekanismien tutkimusta.
Tutkimuksesta vastaavat VTT:n Turussa toimivat lääketieteellisen biotekniikan tutkijat, jotka ovat kehittäneet uusia geenien ja solujen tutkimusmenetelmiä. Tutkimusyhteistyösopimus on tärkeä avaus kansainvälisen lääketeollisuuden suuntaan. VTT:n mukaan hanke tukee sen tavoitteita kehittää ja markkinoida ydinosaamisalueitaan maailmanlaajuisesti.
VTT:n lääketieteellisen biotekniikan tutkimukseen kuuluu uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen ja soveltaminen lääkekehityksen ja diagnostiikan tarpeisiin. Tavoitteena on löytää syövän syntymekanismeihin ja leviämiseen liittyviä geenejä sekä lääkemolekyylejä,jotka estävät rinta- ja eturauhassyövän kasvua ja leviämistä.
VTT:n lääketieteellisen biotekniikan tutkimuksen parissa työskentelee 70 henkilöä erilaisissa teknologia- ja lääkekehitysprojekteissa sekä syövän perustutkimuksessa. Tutkimusta rahoittavat muun muassa EU, Tekes ja Suomen Akatemia. Tutkimukseen kuuluu kaksi EU Marie Curie Centre of Excellence -tiimiä. VTT koordinoi myös Suomen Akatemian genomitiedon hyödyntämisen huippuyksikköä.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
