Nuuskaaminen tuplaa haimasyövän riskin
Nuuskan käyttäjillä on yli kaksinkertainen haimasyövän riski tupakkatuotteita käyttämättömiin verrattuna, ilmenee Lancetin julkaisemasta tutkimuksesta. Savukkeiden polttajilla haimasyövän riski oli yli kolme kertaa suurempi.
Vuosina 1978–92 toteutetussa seurantatutkimuksessa oli mukana lähes 300 000 rakennusalalla työskentelevää ruotsalaismiestä.
– Tulos varmistaa aikaisempia havaintoja. Vaikka nuuska onkin Ruotsissa kuluttajien käytössä, sitä on tutkittu yllättävän vähän. Muualla Euroopassa nuuska ja samankaltaiset tupakkatuotteet ovat kiellettyjä, sanoo Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Matti Rautalahti.
Tutkimuksessa ei havaittu nuuskan käytön lisäävän vaaraa sairastua suusyöpään, mutta siitä on aikaisemmin tehty havaintoja Ruotsissa.
Haimasyöpä on erittäin huonon ennusteen sairaus. Vain noin kolme prosenttia potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta.
Suomen tupakointia vähentävä verkosto vaatii lisätutkimuksia nuuskan vaarallisuudesta.
– Nuuskasta tarvitaan lisää tutkimusta. Outoa on, että todistustaakka terveyshaitoista on tutkijoilla eikä tuotteen valmistajalla, toisin sanoen tupakkateollisuudella. Siinä mielessä se on tyypillinen tupakkatuote. Onneksi nuuskaaminen ei ole kovin laajalti levinnyt Suomeen, Rautalahti toteaa.
Samassa Lancetin numerossa julkaistiin australialaisten tutkijoiden teoreettiset laskelmat niistä terveyshyödyistä, joita siirtymisellä savukkeista ruotsalaistyyppisen nuuskan käyttöön saavutettaisiin.
Savukkeiden polttamisen lukuisat ja vahvat keuhkovaikutukset jäävät pelkän nuuskan käytön yhteydessä pois. Tästä koituu nikotiiniriippuvuutta sairastavalle Syöpäyhdistyksen mukaan tilastollista hyötyä, mutta todellisen näytön puuttuessa hyöty on teoreettista. Savukkeita polttavien halukkuudesta siirtyä käyttämään pelkkää nuuskaa ei ole tietoa.
Aiemmin verkkopalvelussa
Se on jännä miten tutkimuksista voi uutisoida eri tavalla.
Tupakoimattomilla ja nuuskaa käyttämättömillä oli riski sairastua syöpään noin 0.0039% ja nuuskan käyttäjillä oli riski noin 0.0085%.
Eli prosentuaalisesti katsottuna tutkimustuloksesta saa hieman erillaisen kuvan :).
www.nuuska.fi
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.