Seksitietoa pojille numerossa 0800–94884
Väestöliitto on avannut alle 20-vuotialle pojille ja miehille tarkoitetun Poikien Puhelin -palvelun. Palvelussa pojat voivat kysyä kasvatusalan ammattilaiselta seksuaalisuudesta, ihmissuhteista ja arjen haasteista.
– Mielikuvat siitä, millainen pitäisi olla, syntyvät median sukkelasanaisista, auringon paahtamista roolihahmoista, joille mikään ei ole mahdotonta. Ei ihme, jos suomalainen poika tuntee itsensä riittämättömäksi, puhelinpalvelun vastaaja, projektityöntekijä Joonas Kekkonen selittää.
Väestöliiton vuosien 2000 ja 2006 koululaisten seksuaaliterveystietokyselyjen mukaan pojilta puuttuu tietoa seksistä, seksuaalisuudesta ja omasta kehityksestä. Myös Stakesin Kouluterveyskysely kertoo väkivallan, yksinäisyyden ja masennuksen olevan yhä useamman pojan ongelma.
Poikien Puhelin pyrkii auttamaan kaikissa poikien ja nuorten miesten arjen pulmissa, oli kyseessä sitten seksuaalisuus, aggression hallinta tai yksinäisyys. Pojat voivat keskustella esimerkiksi aikuiseksi kasvamisesta, kiusaamisesta tai suhteista kavereiden kanssa.
Palvelun päätarkoitus on tukea poikien kasvua onnellisiksi ja ehjiksi miehiksi. Lisäksi Väestöliitto hyödyntää palvelusta saatua tietoa ja kokemuksia omassa kehitystyössään.
Puhelin päivystää joka arkipäivä kello 13–18 numerossa 0800-94884. Puhelu on maksuton.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
