Sähköisestä potilaskertomuksesta yhteensopiva
Sähköisestä potilaskertomuksesta rakennetaan valtakunnallisesti yhteensopiva potilasasiakirjajärjestelmä. Vuoteen 2007 loppuun mennessä koko maassa pitäisi STM:n suunnitelmien mukaan olla käytössä sellainen versio, että se toimii kaikkialla.
Sähköinen potilaskertomus on jo käytössä lähes jokaisessa terveyskeskuksessa. Erikoissairaanhoidossa malliin ollaan vasta siirtymässä. Järjestelmät eivät kuitenkaan ole osoittautuneet yhteensopiviksi, niiden tietoturvassa on ollut puutteita, eivätkä ne vielä tue riittävästi lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten työtä tai toiminnan ohjausta.
Tavoitteena on, että keskeinen potilastieto kirjataan sähköisesti yhdenmukaisella tavalla ja että tieto on potilaan suostumuksella käytettävissä kulloisessakin hoitotilanteessa.
– Yhteistoiminnallinen sähköinen potilaskertomusjärjestelmä voi osaltaan parantaa hoidon jatkuvuutta, laatua ja potilasturvallisuutta sekä vähentää päällekkäisiä tutkimuksia ja toimenpiteitä. Esimerkiksi lääkehoidon laatu paranee, kun lääkäri saa ajantasaisen tiedon kaikista potilaan käytössä olevista lääkkeistä ja lääkkeiden mahdollisista sivuvaikutuksista ja vielä ilmoituksen, mikäli potilaalle määrätyillä lääkkeillä on haitallisia yhteisvaikutuksia. Terveydenhuollon eri organisaatioiden välistä työnjakoa ja yhteistyötä sekä hoitoketjujen hallintaa voidaan parantaa, kun taustalla olevat tietojärjestelmät pelaavat yhteen, ministeriöstä hehkutetaan.
Hyssälälle täsmennettyjä suunnitelmia tällä viikolla esitellyt työryhmä ehdottaa, että potilaan tulisi saada itseään koskevia tietoja suoraan sähköisistä potilasasiakirjajärjestelmistä, ja että potilas voisi tarkistaa potilastietojen luovutukset hoitopaikan ulkopuolelle.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
