Alkoholin käyttö lisää huumeiden kokeilua
Huumeiden käytöllä on tutkimuksen mukaan selkeä yhteys alkoholin kulutukseen, vaikka niistä on totuttu puhumaan erillisinä ilmiöinä. Huumeiden kokeilu ja lääkkeiden väärinkäyttö ovat selvästi yleisintä alkoholia eniten juovilla.
– Alkoholin suurkuluttajista lähes joka kolmas on joskus käyttänyt huumausaineita, ja lääkkeiden väärinkäyttökin on tuttua melkein 15 prosentille heistä, Stakesin päihdetutkimusta tehneet erikoistutkijat Pekka Hakkarainen ja Leena Metso kertovat.
Miesten osuus huumeita käyttävistä vastaajista on odotetusti naisia suurempi. Useita eri huumeita käyttäneistä peräti kaksi kolmasosaa on miehiä.
Kannabiksen käyttäjät puolestaan ovat tyypillisimmin nuorinta väkeä. Lähes puolet ryhmästä on opiskelijoita tai koululaisia.
– Nuorten kaupunkimaisissa elämäntavoissa kannabiksen käyttö limittyy tiheän ravintoloissa käynnin ja humalahakuisten juomatapojen ilmentämään irrotteluun ja bailaamiseen. Irrallisuus perheen ja työelämän kaltaisista sidoksista edistää heittäytymistä näihin kaupunkikulttuurin rientoihin. Humalatila ehkä laskee kynnystä omakohtaisiin huumekokeiluihin, tutkijat pohtivat.
He hämmästelevät sitä, että humalajuominen on tavallisinta kannabiksen käyttäjille. Tutkimuksen mukaan vain pieni osa kannabiksen käyttäjistä pidättäytyy humalajuomisesta, vaikka käyttäjien puheessa kuulee usein muuta.
Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön viikko alkaa huomenna.
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
