Puska jatkaa Sydänliiton puheenjohtajana
Professori Pekka Puska jatkaa Suomen Sydänliiton puheenjohtajana. Puska valittiin liiton johtoon toiseksi kolmivuotiskaudeksi Sydänliiton syyskokouksessa Joensuussa lauantaina.
Syyskuun alussa Kansanterveyslaitoksen pääjohtajana toimiva Puska valittiin Maailman Sydänjärjestön (WHF) puheenjohtajaksi. Hän on myös ehdolla Maailman Terveysjärjestön (WHO) pääjohtajaksi, joka valitaan marraskuussa.
Puskan mukaan myönteinen kehitys sydänterveydessä ei jatku itsestään. Huomiota on hänen mukaansa kiinnitettävä muun muassa väestöryhmien välisiin eroihin. Puska huomauttaa myös, että sydän- ja verisuonitautien yleisyys ei ole juurikaan vähentynyt. Kuolemantapaukset ja sairastuvuus koskevat yhä vanhempia ikäryhmiä.
Suomen Sydänliitto käynnisti tämän vuoden alussa Suomalaisen Sydänohjelman, jonka tavoitteena on, etteivät sydän- ja verisuonisairaudet ole enää työikäisen väestön merkittävä kansanterveysongelma 2020-luvulla, että ihmisten terveet ja toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät ja että jo sairastuneet pysyvät toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään.
Sydänliittoon kuuluu yli 80 000 henkilöjäsentä, 240 sydänyhdistystä, 19 sydänpiiriä sekä valtakunnalliset Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat Syke ry ja Kardiomyopatiapotilaat Karpatiat ry.
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
