Ylipaino ei lisää sydänsairauksia
.
Hieman kohonnut painoindeksi ei lisää sydänsairauksia, osoittaa Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus.
Tutkimuksessa seurattiin lähes neljän vuoden ajan ihmisiä, joilla on oli ollut sydänsairaus.
Painoindeksiltään 25-30 välille sijoittuvilla ylipainoisilla oli vähemmän sydänsairauksia ja he kuolivat harvemmin sydän- ja verisuonisairauksiin kuin normaalipainoiset.
Suurin riski sydän- ja verisuonisairaudesta johtuvaan kuolemaan oli lihavilla eli ihmisillä, joiden painoindeksi oli yli 30.
Tutkijat arvioivat tuloksen selittyvän sillä, ettei painoindeksi erittele rasvan ja lihasmassan osuutta. On todennäköistä, että painoindeksin mukaan ylipainoisilla lihaksen osuus painosta on suurempi kuin painoindeksiltään normaalipainoisilla.
Tutkimustulos koostettiin 40 tutkimuksesta, joihin osallistui kaikkiaan yli 250 000 ihmistä.
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
