Päivystysosasto vähentää sairaalalähetteitä Lohjalla
Lohjan Tynninharjun terveyskeskuksen päivystyksen tuolit ovat tyhjiä ja käytävä hiljainen. Kahdeksanpaikkaisessa seurantahuoneessa on vain kaksi miestä. He kiipeilevät tikkailla ja asentavat sinisissä haalareissaan sähköjohtoja kattopaneelien alle.
Hiljaisuus johtuu ajankohdasta. Tynninharju päivystää vain iltaisin ja viikonloppuisin.
Tyhjyys sen sijaan on osin silmänlumetta.
Seurantahuoneen jälkeen käytävä jatkuu. Sen varrella on huoneita, jotka muodostavat 18-paikkaisen päivystysosaston. Kuusi paikoista on varattu päihdepotilaille.
Osastolla on 12 potilasta hoidossa.
Tammikuussa käynnistynyt päivystysosasto on Lohjan erikoisuus. Ainakaan Lohjan johtava lääkäri Tapani Hämäläinen ei tiedä, että vastaavaa olisi muualla perusterveydenhuollon päivystyksessä.
Lisää tarkkuuttahoidonporrastukseen
Päivystysosasto on jo nyt vähentänyt erikoissairaanhoidon käyttöä huomattavasti.
– Vain kerran on pitänyt lähettää potilas erikoissairaanhoitoon siksi, ettei päivystysosastolla tai terveyskeskuksen vuodeosastolla ollut tilaa, päivystyksen ylilääkäri Vesa Savander sanoo.
Monessa terveyskeskuksessa vuodeosastopaikan puute on tavallinen syy erikoissairaanhoitoon lähettämiseen.
Lohjalaisten mielestä päivystysosasto kelpaisi malliksi muillekin kaupungeille. Sen avulla voisi purkaa yhteispäivystysten ruuhkia.
Helppoa uusien toimintatapojen opetteleminen ei ole. Hämäläinenkin myöntää, että parannettavaa olisi.
– Lohja on aluesairaalapaikkakunta, ja erikoissairaanhoitopainotus on ollut vahva.
Perusterveydenhuollon potilaita ohjautuu yhä etenkin päiväsaikaan erikoissairaanhoitoon, vaikka päivystysosastolla olisi tilaa. Esimerkiksi infektioista ja sydän- ja verenkiertoelimien sairauksista kärsiviä potilaita voisi hoitaa nykyistä enemmän päivystysosastolla.
– Terveyskeskuspotilaiden seuranta erikoissairaanhoidon osastolla on järjetöntä. Toimiva hoidonporrastus tekee työstä kiinnostavampaa. Myös potilaan etu on, että hän on heti hoidon alussa oikeassa paikassa.
Nopea tahti vaatiiaktiivisen lääkärin
Nummelalainen Leena Someroja makaa sängyllä potilashuoneessa 11. Hän tuli päivystykseen neljältä yöllä, koska kärsi kovasta nivelsärystä. Puoli kahdeksalta hän oli saanut paikan päivystysosastolta.
Potilaat ovat osastolla keskimäärin kolme päivää. Suurin osa lähtee kotiin, osa jatkohoitoon muualle.
Savanderin mukaan päivystysosastolla toimiminen vaatii lääkäreiltä tavanomaista vuodeosastoa aktiivisempaa otetta.
– Hoitojaksot ovat lyhyitä, ja potilaille yritetään etsiä nopeasti oikea hoitopaikka.
Päivystysosastopaikka on kalliimpi kuin normaalin terveyskeskuksen vuodeosasto. Erikoissairaanhoitoon verrattuna se on reilusti halvempi.
Päivystysosaston rakentaminen osoittaa Lohjan kunnanisiltä näkemyksellisyyttä. Koska uudet tilat tarvittiin, ne tehtiin kunnolla. Investointia helpotti se, että päivystys toimii samassa rakennuksessa Husiin kuuluvan Lohjan sairaalan kanssa. Hus hoiti rakentamisen, ja kunnat maksavat sairaanhoitopiirille pääomavuokraa.
Päivystyksen palvelutuotanto on ulkoistettu yritykselle. Savanderin ja koko muun henkilökunnan rintapielessä roikkuvissa nimikylteissä lukee MedOne.
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »
