Kati Haapakoski, 24.6.2008, 10:54

Aronkytö siirtyy Vantaalta STM:ään määräajaksi

Kuva: Heli Saarela

Vantaan kaupungin terveyspalvelujen johtaja Timo Aronkytö siirtyy määräajaksi sosiaali- ja terveysministeriöön ylilääkäriksi valmistelemaan uutta terveydenhuoltolakia. Myös Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan (KASTE) liittyvät tehtävät kuuluvat hänen työnkuvaansa.

Aronkytö siirtyy ylilääkäri Kati Myllymäen jättämään tehtävään.

– Minuun oltiin yhteydessä ministeriöstä. Ehkä tähän vaikuttaa se, että olen ajatellut eri tavoin kuin aiemmin on tehty. En ehkä ole toisinajattelija, mutta olen tuonut uusia ajatuksia, Aronkytö kertoo.

Uutta terveydenhuoltolakia hän luonnehtii mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Laki lähtee juuri lausuntokierrokselle ja keväällä sitä muokataan lausuntojen pohjalta.

– Terveydenhuolto on valtavien haasteiden edessä. Tietysti ylilääkärinä olen asiantuntijatehtävässä, ja se on hyvin kontrolloitu työ, Aronkytö pohtii.

Aronkytö jatkaa Vantaalla asiantuntijatehtävissä myös ministeriön pestinsä ajan. Hän osallistuu muun muassa listautumismallin valmisteluun.

Aronkydön virkavapaus alkaa 25. elokuuta ja päättyy toukokuun lopussa. Sillä välin terveyspalvelujen johtajana toimii vastaanottotoiminnan nykyinen johtava ylilääkäri Kirsi Savolainen. Vastaanottotoimintaa siirtyy puolestaan johtamaan määräajaksi Toni Vuori, joka on tällä hetkellä Martinlaakson terveysaseman apulaisylilääkäri.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3