Suomessa alkaa tutkimus kännyköiden terveyshaitoista
Säteilyturvakeskus aloittaa matkapuhelinten käyttäjien terveyttä koskevan seurantatutkimuksen Suomessa. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa viiden vuoden kuluttua.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko matkapuhelimen käyttö yhteydessä päänsärkyyn, unihäiriöihin, korvien soimiseen tai masentuneisuuteen. Lisäksi tutkimus selvittää, liittyykö matkapuhelimen käyttö neurologisiin sairauksiin.
Tutkimus on osa Maailman terveysjärjestön WHO:n aloitteesta käynnistettyä kansainvälistä hanketta, jossa Suomen lisäksi ovat mukana Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia.
Tutkijat lähettävät lähiaikoina 3000:lle satunnaisesti valitulle suomalaiselle matkapuhelimen käyttäjälle tiedotteen tutkimuksesta sekä suostumusasiakirjan. Sen jälkeen tutkimukseen suostuvilta kysytään tarkempia tietoja matkapuhelimen käytöstä ja terveydentilasta. Tutkimukseen osallistuvien henkilöiden terveyttä seurataan heidän suostumuksellaan muun muassa terveydenhuollon rekistereistä ja tietokannoista.
Aiemmin verkkopalvelussa
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »
