Alkoholisairaudet lisääntyvät huolestuttavasti
Alkoholisairaudet ovat lisääntyneet ja kasvun ennakoidaan jatkuvan. Seuraukset näkyvät inhimillisenä kärsimyksenä, kasvavina kustannuksina lastensuojelussa, erikoissairaanhoidossa, päihde- ja terveydenhuollossa. Syvenevät sosioekonomiset erot näkyvät erityisesti päihdepalvelujen tarjonnassa. Tämä käy ilmi Terveyden edistämisen keskuksen julkaisemasta Päihdebarometrista, johon vastasi 114 kunnan päihdeasioista vastaava johtajaa ja järjestöjohtajaa.
Vastaajista 83 prosenttia näki päihteiden käytöstä johtuvien sairauksien kasvun merkittävänä ongelmana alueellaan. Asiakkaiden ongelmat ovat entistä syvempiä ja vaativat pidempiä hoitojaksoja.
– Vaikka päihdehuollon tarve kasvaa, lisää rahaa ei tule. Vaikutukset näkyvät hoidon tason laskuna ja jonojen pitenemisenä. On virheellistä katsoa päihdehuollon tilastoissa ainoastaan asiakasmääriä, kun sen lähtökohtana on, että otetaan vastaan se, mitä pystytään, kritisoi Terveyden edistämisen keskuksen suunnittelija Sami Peltovuoma.
Vastaajista 84 prosenttia arvioi päihteistä aiheutuvien kustannusten olevan erittäin merkittävä ongelma lastensuojelussa. Ongelma arvioitiin vakavammaksi kuin edellisenä vuonna.
Peltovuoman mukaan päihdepalvelut eivät myöskään tavoita kaikkia. A-klinikoiden ja katkaisuhoidon kynnys on monille liian korkea.
– Jonotus saattaa kestää kaksi viikkoa tai matka katkaisuun on sata kilometriä. Työssäkäyvät päihdeongelmaiset hoidetaan suhteellisen hyvin, mutta suurkuluttajille ei palveluja ja hoitoa riitä.
Vastaajat olivat myös erityisen huolissaan entistä nuorempien alkoholinkäytöstä ja oluen vaihtumisesta väkeviin. Nuorten humalajuomisen oletetaan lisääntyvän ja ennakoivan entistä varhaisempaa syrjäytymiskehitystä. Monien vastaajien mukaan nuorten päihdeongelmia lisäävät vanhempien välinpitämättömyys ja alaikäisten alkoholin helppo saatavuus sekä alkoholimainonta.
Erityisesti järjestöjohtajat nostivat huolenaiheiksi myös nuorten käyttäytymishäiriöt ja keskinäisen väkivallan.
Mini-interventio vakiinnuttanut paikkansa
Peltovuoman mukaan positiivista kehitystäkin löytyy. Mini-intervention käyttöä on lisätty suunnitelmallisesti, mikä näkyy selkeimmin työikäisen väestön hoitoonohjauksessa. Kuntajohtajien mukaan mini-intervention käyttöä työvälineenä lisätään edelleen.
Lähes 90 vastaajista pitää alkoholin hintapolitiikkaa merkittävänä ehkäisevän päihdetyön keinona. Yhteiskunnalta odotetaan toimia myös myynnin valvonnan tehostamiseksi sekä nuorille suunnatun alkoholimainonnan rajoittamista.
Vastaajista 79 prosenttia piti köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä merkittävänä ehkäisevän päihdetyön keinona. Moni vastaaja korostikin ensisijaisesti työllisyyden parantamista.
Nuorten päihdeongelmien ehkäisyssä kodin ja koulun päihdekasvatus nousivat vastaajien mielestä kaikkein merkittävimpään asemaan. Myös nuorten vapaa-ajan toiminnan tukeminen sekä lähiyhteisöjen sosiaalisen vastuun kantaminen lapsista ja nuorista nousivat tärkeimmiksi ehkäisevän päihdetyön keinoiksi.
Aiemmin verkkopalvelussa
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
