Mari Heikkilä, 12.8.2008, 14:51

MedOne jatkaa Kouvolan terveyspalvelujen tuottajana

MedOne hoitaa jatkossakin Kouvolan seudun avopalveluiden vastaanottotoiminnan ja perusterveydenhuollon päivystyspalvelut. Kansanterveystyön kuntayhtymän toiminnan päättyessä vuoden lopussa sopimukset siirtyvät uuteen Kouvolan kaupunkiin, jossa asukkaita on yli 50 000.

Nyt solmitussa kaksivuotisessa sopimuksessa on uutena elementtinä palvelujen laatukriteerien systemaattinen seuranta ja niiden vaikutus sopimushintaan. Sopimushinnasta 95 prosenttia on kiinteää hintaa, mikä määräytyy väestöpohjan mukaan. Lisäksi palveluiden tuottajalla on mahdollisuus saada maksimissaan 10 prosenttia sopimushinnasta laatuun perustuvaa hintaa.

Yhdessä sovituista laatukriteereistä merkittävimmät ovat palvelujen saatavuus ja asiakaspalautteet. Kansallinen hoitotakuu määrittää tavoitearvot. Niiden toteutumista seurataan sekä kiireellisen että kiireettömän hoidon osalta. Asiakaspalautteita kerätään kolme kertaa vuodessa standardoidulla kysymyslomakkeella.

Muita seurannan kohteita ovat muun muassa erikoissairaanhoitoon lähetettyjen määrä, palveluiden peittävyys ja uusintakäyntien määrä.

Uusi sopimus astuu voimaan 1.2.2009.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 4