Jaa

TUTKIMUSTULOS

Ursula Grönvall, 8.2.2012, 9:55

Aivojen mielihyvätoiminnot ovat lihavilla erilaisia

Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoiden tulokset osoittavat, että aivoilla on tärkeä merkitys painonhallinnassa ja lihomisessa. Tutkijat tarkastelivat aivojen mielihyvän kokemuksia käsittelevien alueiden toimintaa erilaisten aivokuvantamismenetelmien avulla.

Tutkijat havaitsivat, että lihavilla mielihyvän kokemuksia käsittelevien aivojen tyvitumakkeiden sokerinkulutus oli huomattavasti suurempaa kuin verrokkiryhmällä. Lisäksi heidän aivojensa mielihyväjärjestelmä reagoi voimakkaammin heille esitettyjen ruokien kuviin. Toisaalta itsesäätelyyn liittyvien otsalohkon alueiden toiminta oli vähäisempää.

Tutkimukseen osallistui vaikeasti lihavia ja normaalipainoisia henkilöitä. Heidän aivojensa sokerinkulutusta mitattiin positroniemissiotomografian avulla. Samalla veren insuliinipitoisuus pidettiin kylläisyyttä vastaavalla tasolla.

Lisäksi ruokasignaalien käsittelemistä aivoissa mitattiin näyttämällä tutkittaville ruokien kuvia samalla kun heidän aivojensa toimintaa mitattiin magneettikuvauslaitteiden avulla.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Aivojen mielihyvätoiminnot ovat lihavilla erilaisia 8.2.2012 16:03

mutta jos ihmisellä on rakkauden puutteesta johtuva syöminen ja lihominen niin siihen ei auta muu kuin että saisi rakkautta ja hyväksyntää. Ruoka on joillekin rakkauden korvike.!

Sivu: 1 / 2