Jaa

TUTKIMUKSET JATKUVAT

Sofia Virtanen, Tekniikka&Talous, 19.6.2012, 11:31

Äidinmaidon ainesosa pystyy tappamaan HIV:n

Yhdysvaltalaistutkijat ovat osoittaneet, että HIV ei pysty siirtymään äidistä lapseen maidon välityksellä. Jokin rintamaidon ainesosa tappaa HIV-partikkeleita ja infektoituneita soluja, kertoo New Scientist.

Niistä HIV-positiivisten äitien lapsista, jotka välttävät tartunnan synnytyksessä, jopa 15 prosenttia saa tämän hengenvaarallisen viruksen kuitenkin myöhemmin varhaislapsuuden aikana. Koska virus pääsee äidin kehosta myös maitoon, rintaruokintaa on epäilty viruksen mahdolliseksi siirtäjäksi.

Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, ettei virus voi tarttua lapseen maidon välityksellä. He tekivät kokeita hiirillä, joihin oli siirretty ihmisen luuydin-, maksa- ja kateenkorvakudosta.

Kun hiirille annettiin suun kautta HIV-infektoitua liuosta, virus tarttui kaikkiin ihmisestä siirrettyihin kudoksiin. Kun niille puolestaan annettiin HIV-infektoitua ihmisen maitoa, virus ei siirtynyt kudoksiin lainkaan.

Äidinmaidon antiviraalisia ominaisuuksia on havaittu jo aiemmissa tutkimuksissa, mutta ennen tätä ei tiedetty, voiko HIV siirtyä lapseen maidon välityksellä.

– Olemme osoittaneet, että äidinmaidolla on luontainen kyky tappaa HIV, tutkimusryhmän johtaja J. Victor Garcia sanoo New Scientistille.

Seuraava tärkeä tutkimuskohde on, mikä äidinmaidossa itse asiassa estää HI-viruksen leviämisen. Jos tämä ainesosa (tai osat) pystytään tunnistamaan, siitä voisi olla apua muidenkin HIV:n tartuntatapojen estämisessä. Se voisi esimerkiksi auttaa vähentämään yhdynnässä leviävien tartuntojen määrää.

Mistä niin monet sylivauvat sitten voivat saada HIV:n, jos se ei voi tarttua maidon välityksellä? Tutkijoiden mukaan yksi mahdollisuus on, että se tarttuu suoraan äidin verestä, jos tällä on haava nännissä lasta ruokkiessaan.

Tutkimus äidinmaidosta ja HIV:stä julkaistiin PLoS Pathogens -lehdessä.

Lähde: Tekniikka & Talous.

Jaa


Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3