Jaa

KUKA SAA ROKOTTEEN?

Erpo Pakkala, 13.11.2009, 13:41

Yksityispsykiatri saa sikainfluenssarokotteen

Osa yksityisistä lääkäriasemista on rokotuttanut koko henkilökuntansa sikainfluenssaa vastaan asiakaspalveluhenkilöstöä myöten.

– Terveystalossa pääsääntöisesti kaikki muut kuin toimistotyöntekijät ovat saaneet rokotteen, sanoo Terveystalon johtava ylilääkäri Veli-Pekka Joki-Erkkilä.

Terveystalossa rokotteen ovat saaneet halutessaan esimerkiksi myös psykiatrit ja psykologit, joille julkisella puolella ei ole annettu rokotetta.

– Rokottamisindikaatio on hyvin väljä. Terveystalon psykiatrit ja psykologit ovat pääsääntöisesti itsenäisiä ammatinharjoittajia, ja he ovat itse arvioineet, joutuvatko he tekemisiin influenssapotilaiden kanssa. Kysyimme henkilökunnalta, kuinka moni haluaa rokotteen ja sen perusteella teimme listan, joka toimitettiin kunnille.

Joki-Erkkilä muistuttaa, että Terveystalon henkilökunta osallistuu monissa yksiköissä laajasti erilaisiin tehtäviin oman toimensa ohella.

– Esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä toimivat tekevät usein hoitotoimenpiteitä. Tärkeintä on nyt, että terveydenhuollon henkilöstö rokotetaan nopeasti. Toissijaista on, onko joku saanut turhaan rokotteen vai ei, Joki-Erkkilä sanoo.

Kriteereissä ei ole tulkinnanvaraa

THL:n erikoistutkija Tuija Leinon mukaan rokottamiskriteereissä ei ole tulkinnanvaraa.

– Asetuksessa sanotaan, että rokotettavan tulee olla pääsääntöisesti infektioita tai infektioalttiita potilaita hoitava. Olemme yrittäneet sanoa terveydenhuollon toimijoille, että samalla kun priorisoidaan, niin asetetaan tiettyä vastuuta. Monet kroonisesti sairaat, pienet lapset ja raskaana olevat naiset ovat vielä rokottamatta monin paikoin.

Leino uskoo, että kriteereistä lipsuminen aiheuttaa närää koko yhteiskunnassa.

– Ei ole oikein priorisoida yksinomaan hoitohenkilöstöä. Rokotetta ei olisi riittänyt riskiryhmille, jos varhaisessa vaiheessa olisi lähdetty rokottamaan koko terveydenhuoltohenkilöstö. Monessa muussa paikassa tässä yhteiskunnassa on enemmän virushulinaa kuin psykiatrin vastaanotolla.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

VÄLIKYSYMYS

Ursula Grönvall, 15.1.2010 13:14

Sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään

Infektiolääkäri Ville Valtonen tyrmää väitteet, että WHO olisi liioitellut sikainfluenssan vaarallisuutta.  »

SIKAINFLUENSSA

Ursula Grönvall, 15.1.2010 10:30

Sikainfluenssa voi aiheuttaa pysyviä keuhko-oireita

Pysyviä vaurioita voi kunnolla arvioida vasta pitkän toipumisajan jälkeen.  »

SIKAINFLUENSSA

Ursula Grönvall, 11.1.2010 9:29

Rokote ei kiinnosta

Riskiryhmiin kuulumattomien sikainfluenssarokotukset ovat alkaneet, mutta ruuhkaa ei ole.  »

H1N1

Minna Pihlava, 17.12.2009 14:24

Sikainfluenssarokotteesta ei ole tullut yllättäviä haittavaikutuksia

Raportoidut haittavaikutukset ovat verrattavissa kausi-influenssarokotteen haittavaikutuksiin.  »

H1N1

Minna Pihlava, 15.12.2009 11:57

Sikainfluenssa koettelee alkuperäiskansoja

Sikainfluenssaan sairastuneet alkuperäisasukkaat saavat vakavia tautimuotoja huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä kuin muu väestö.  »

SIKAINFLUESSATALKOOT

7.12.2009 8:20

Sikainfluenssa toi yhteistyön terveydenhuoltoon

Porin kaupungin ensihoidon ja päivystyksen ylilääkäri Katariina Lähteenmäki ja Porin keskussairaalan infektioyksikön ylilääkäri Esa Rintala ovat tyytyväisiä yhteistyöhön epidemian aikana.  »

SIKAINFLUENSSA

Minna Pihlava, 26.11.2009 11:13

Sikainfluenssarokote tarjotaan koko väestölle

Koko väestön rokotusten arvioidaan voivan alkaa vuodenvaihteessa.   »

SIKAINFLUENSSA

Minna Pihlava, 26.11.2009 8:56

Interferoni voi tepsiä vastustuskykyiseen H1N1-virukseen

Sikainfluenssavirus laukaisee ihmisen puolustusjärjestelmän soluissa samankaltaisia reaktioita kuin kausi-influenssavirus.   »

SIKAINFLUENSSA

Minna Pihlava, 24.11.2009 13:38

Kananmuna-allerginen voi saada sikainfluenssarokotteen

Pahiten allergiset tulee THL:n uuden ohjeen mukaan varmuuden vuoksi rokottaa terveyskeskuksissa tai erikoissairaanhoidon poliklinikoilla lääkärien valvonnassa.  »

SIKAINFLUENSSA

Minna Pihlava, 24.11.2009 10:20

Yksi H1N1-rokote riittää yli kymmenvuotiaille

Alle kymmenvuotiaat ja immuunipuutteiset potilaat kannattaa EMEA:n mukaan rokottaa kaksi kertaa.  »

ROKOTETTA SUORAAN TEHTAASTA?

Erpo Pakkala, 19.11.2009 9:54

Allergikkojen vanhemmat etsivät rokotetta ulkomailta

Suomen viranomaiset eivät ole tilanneet Celvapania, koska uskovat Pandemrixin sopivan useimmille kananmuna-allergikoillekin.  »

KOKO KANSAN ROKOTUSTA ODOTELLESSA

Erpo Pakkala, 17.11.2009 12:20

Suomi on saanut jo miljoona annosta H1N1-rokotetta

Koko väestön rokotustarve arvioidaan viikon kuluttua. Rokottamiset alkanevat vuoden vaihteen jälkeen.  »

SIKAINFLUENSSA

Heikki Siljamäki, Tietoviikko, 17.11.2009 11:50

Nettirikolliset tahkoavat sikainfluenssalla miljoonia

Väärennettyä Tamifluta myydään eniten verkon kautta Yhdysvaltoihin, Saksaan, Britanniaan, Kanadaan ja Ranskaan.  »

KUKA SAA ROKOTTEEN?

Erpo Pakkala, 13.11.2009 13:41

Yksityispsykiatri saa sikainfluenssarokotteen

Yksityiset lääkäriasemat rokotuttavat koko henkilöstön sikainfluenssaa vastaan.   »

SIKAINFLUENSSA

Erpo Pakkala, 13.11.2009 9:59

Kaksivuotias kuoli Helsingissä sikainfluenssaan

Lapsi kuului riskiryhmään, minkä takia hän oli saanut rokotteen viikko sitten.   »