SIKAINFLUENSSA
Helena Raunio, Tekniikka & Talous, 7.5.2009, 9:59Lääkeyhtiöiden rokotetuotanto lähtökuopissa
Lääkeyhtiöt valmistautuvat rokotteen tuotantoon sikainfuenssaa vastaan.
Rokotevalmistusta varten on influenssaa aiheuttavan useamman viruksen perimät saatu Yhdysvalloissa tyypitettyä. Koska WHO:n luokituksen mukaan pandemia on lähellä, ryhdytään mallirokotteita valmistamaan.
Ns. pohjoisamerikkalaista influenssaa aiheuttava virus on A-viruksen alatyyppi H1N1. Se on hyvin samankaltainen kuin virus, joka eristettiin Yhdysvalloissa vuonna 1998 ja etäisesti samanlainen kuin influenssavirus, joka tappoi espanjantaudissa vuonna 1918. Viruksen perimän analyysi on vielä kesken, mutta ilmeistä on, että se ei ole koskaan esiintynyt sioissa.
- Pre-pandeemisia rokotteita on valmiina, mutta vasta antigeenin selville saaminen ratkaisee sen, milloin täsmärokotetta päästään kehittämään. Täsmärokotteen valmistaminen kestää neljästä kuuteen kuukautta, laskee GlaxoSmithKline Oy:n rokotteiden ja infektiosairauksien asiantuntijalääkäri Taneli Puumalainen.
Kun mallirokote on saatu valmiiksi, ryhdytään kehittämään täsmärokotetta. Mallirokotteen osuvuus voi olla vain 50 prosenttia täsmärokotteesta.
- Parhaillaan ratkotaan sitä, mitä tekniikkaa rokotteen valmistuksessa käytetään, Puumalainen selvittää. Vaihtoehtoina on perinteisempi immuunivasteeseen perustuva tekniikka ja uudempi, tehosteaineeseen eli adjuvanttiin perustuva tekniikka.
Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut uhkaluokituksen viidennelle tasolle. Kuudes merkitsee pandemiaa. WHO on varoittanut viruksen muuntautumiskyvystä ja kehottanut kaikkia maita suhtautumaan tilanteeseen vakavasti.
Maailmanlaajuisessa influenssaepidemiassa eli pandemiassa joka kolmas tai neljäs ihminen maapallolla voi saada tartunnan.
- Nyt näyttää kuitenkin siltä, että virus ei ole niin tappava kuin miltä alussa näytti, sanoo rokoteasiantuntija Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Lääketehtaat odottavat merkkiä viranomaisilta
Uutta rokoteteknologiaa käytetään tilanteessa, jossa rokotetta on tuotettava nopeasti suurille väestöryhmille. Korkea immuunivaste pitää saada aikaan hyvin pienellä antigeeniannoksella, jotta rokotetta pystytään tuottamaan isoja määriä mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Tamiflu ja Relenza
Tamiflussa vaikuttava aine on oseltamiviiri, jota on käytetty esimerkiksi influenssa A:n ja B:n hoitoon. Joissakin maissa kausi-influenssaa aiheuttavat viruskannat ovat olleet vastustuskykyisiä Tamiflulle, joka on annostelumuodoltaan joko kapseli tai lapsille tarkoitettu mikstuura.
Relenzan vaikuttava aine on tsanamiviiri. Se toimii täsmälääkkeenä hengitysteissä, koska se inhaloidaan keuhkoihin. Resistenssin kehittymistä tsanamiviirille pidetään hyvin epätodennäköisenä.
Uudessa influenssassa tappavaa on sytokiinimyrsky, immuunireaktio, jossa potilaat kuolevat äkilliseen hengitysvajausoireyhtymään (acute respiratory distress syndrome, ARDS). Lääkkeet eivät auta sytokiinimyrskyyn, sillä se ei suoraan johdu viruksesta. Alle 48 tuntia oireiden alkamisesta aloitettu lääkitys voi kuitenkin lieventää taudinkulkua.
- Näyttää siltä, että yksi rokotuskerta ei vielä riitä, Puumalainen lisää. Se merkitsee, että rokotetta tarvitaan valtava määrä, jos pandemia todella puhkeaa.
GSK:n lisäksi rokotekehityksessä ovat mukana muun muassa Solvay, Sanofi Pasteur MDS ja Novartis. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on tällä hetkellä 90 prosenttia maailman rokotetuotannosta.
Kun rokoteteollisuus saa signaalin viranomaisilta, perinteisen influenssarokotteen valmistus vaihdetaan pandemiarokotteeksi, jota kaikki rokotetehtaat ryhtyvät valmistamaan. Kapasiteetti jaetaan kaikkien mahdollisten tehtaiden kesken.
Pandemialle ei ole vielä vastustuskykyä, joten tarvittavat annosmäärät nousevat miljardeihin. Normaaleissa influenssaepidemioissa rokotetaan lähinnä riskiryhmät, jolloin annosten määrät ovat sadoissa miljoonissa. WHO on arvioinut, että nykyisin toimivien rokotetehtaiden kapasiteetilla voidaan vuosittain tuottaa tarvittaessa 1–2 miljardia annosta influenssarokotetta.
Ennen rokotetta suodään lääkkeitä
Suomi tarjoaa rokotetta koko väestölle pandemian alettua.
- On kuitenkin mahdollista, että rokotteita ei saada kaikille samaan aikaan, jolloin etusija on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisissä tehtävissä toimivilla ja terveydenhuoltohenkilöstöllä, Nohynek täsmentää.
Mahdollisen pandemian puhjettua jokainen ylimääräinen päivä, jolloin rokote on käytössä, suojelee miljoonia ihmisiä.
Siihen asti kunnes rokote saadaan, on kuitenkin käytössä tehokkaita lääkkeitä. Rochen valmistama Tamiflu ja GSK:n Relenza ovat olleet markkinoilla jo useita vuosia. Ne ovat ainoita niin sanottuja neuraminidaasi-entsyymin estäjiä, joiden on todettu ainoina lääkkeinä tehoavan lintuinfluenssan tapaisiin kantoihin.
Nohynek lisää, että lääkkeet lieventävät taudinkuvaa, mutta eivät estä sitä. Sen vuoksi lääkitys pitäisikin aloittaa mahdollisimman pian, kun diagnoosi on varmistunut. Tärkeää olisi, ettei lääkkeitä käytetä ”varmuuden vuoksi”, jolloin varmistettaisiin, että niitä riittää todellisiin tilanteisiin.
Puumalainen ei arvioi sitä, miten lääketehtaiden valmistusmäärät riittävät Tamiflun ja Relenzan tuottamiseen, jos pandemia puhkeaa. Tällä hetkellä lääkkeitä on riittävästi saatavilla.
Juttu on luettavissa myös Tekniikka&Talouden verkkosivuilta.
SIKAINFLUENSSA
Ursula Grönvall, 15.1.2010 10:30Sikainfluenssa voi aiheuttaa pysyviä keuhko-oireita
Pysyviä vaurioita voi kunnolla arvioida vasta pitkän toipumisajan jälkeen. »
SIKAINFLUENSSA
Ursula Grönvall, 11.1.2010 9:29Rokote ei kiinnosta
Riskiryhmiin kuulumattomien sikainfluenssarokotukset ovat alkaneet, mutta ruuhkaa ei ole. »
H1N1
Minna Pihlava, 17.12.2009 14:24Sikainfluenssarokotteesta ei ole tullut yllättäviä haittavaikutuksia
Raportoidut haittavaikutukset ovat verrattavissa kausi-influenssarokotteen haittavaikutuksiin. »
SIKAINFLUENSSA
Minna Pihlava, 26.11.2009 11:13Sikainfluenssarokote tarjotaan koko väestölle
Koko väestön rokotusten arvioidaan voivan alkaa vuodenvaihteessa. »
SIKAINFLUENSSA
Minna Pihlava, 26.11.2009 8:56Interferoni voi tepsiä vastustuskykyiseen H1N1-virukseen
SIKAINFLUENSSA
Minna Pihlava, 24.11.2009 13:38Kananmuna-allerginen voi saada sikainfluenssarokotteen
SIKAINFLUENSSA
Minna Pihlava, 24.11.2009 10:20Yksi H1N1-rokote riittää yli kymmenvuotiaille
Alle kymmenvuotiaat ja immuunipuutteiset potilaat kannattaa EMEA:n mukaan rokottaa kaksi kertaa. »
ROKOTETTA SUORAAN TEHTAASTA?
Erpo Pakkala, 19.11.2009 9:54Allergikkojen vanhemmat etsivät rokotetta ulkomailta
KOKO KANSAN ROKOTUSTA ODOTELLESSA
Erpo Pakkala, 17.11.2009 12:20Suomi on saanut jo miljoona annosta H1N1-rokotetta
SIKAINFLUENSSA
Heikki Siljamäki, Tietoviikko, 17.11.2009 11:50Nettirikolliset tahkoavat sikainfluenssalla miljoonia
KUKA SAA ROKOTTEEN?
Erpo Pakkala, 13.11.2009 13:41Yksityispsykiatri saa sikainfluenssarokotteen
Yksityiset lääkäriasemat rokotuttavat koko henkilöstön sikainfluenssaa vastaan. »
SIKAINFLUENSSA
Erpo Pakkala, 13.11.2009 9:59Kaksivuotias kuoli Helsingissä sikainfluenssaan
Lapsi kuului riskiryhmään, minkä takia hän oli saanut rokotteen viikko sitten. »

