Jaa

100 VAIKUTTAJAA

Ursula Grönvall, 10.12.2010, 12:40

Timo Kaukonen sai kandit puolelleen

Timo Kaukonen oli sangen selvä valinta ykköseksi, kun lääketieteen kandidaatit laativat oman listansa vuoden merkittävimmistä terveydenhuollon vaikuttajista.

Kandien mielestä satavuotissyntymäpäiviään viettävä Lääkäriliitto on Kaukosen johdolla nuorentunut ja puheenjohtaja itse on ollut aktiivisesti näkyvillä.

– Liiton ääni on kuulunut tosi hyvin, ja se on vuoden aikana ottanut kandit aiempaa paremmin huomioon, perustelee kuopiolaisten lääketieteen opiskelijoiden kandiseuran KuoLOn puheenjohtaja Santeri Seppälä.

Hyvinä avauksina Seppälä pitää esimerkiksi kandeille tarkoitettua keskustelupalstaa liiton nettisivuilla, Hei kuule Suomi -konserttikiertuetta sekä tulevaisuustyöryhmän perustamista. Seppälä itsekin on tulevaisuustyöryhmässä pohtimassa, miten liitto voisi näkyä kandeille paremmin.

Arkkiatri on ikisuosikki

Kaukonen nousi kandilistan kärkeen nimenomaan tähän vuoteen keskittyneillä toimillaan. Jos olisi valittu kaikkein arvostetuinta terveydenhuollon henkilöä, tulevien lääkärien valinta olisi ollut toinen. Ja itsestään selvä.

– Arkkiatri Risto Pelkonen on ehdottomasti arvostetuin henkilö, Seppälä sanoo.

Hänen mielestään jo arkkiatriksi valitseminen on kyllin iso asia arvovallan saavuttamiseen. Lisäksi Pelkonen on aktiivinen mielipidevaikuttaja.

– Kun arkkiatri avaa suunsa, niin kyllähän sitä kuunnellaan. Ei vain lääkärikunnassa vaan muutenkin.

Seppälä on tyytyväinen vaikuttajalistaan, jonka yliopistojen kandidaattiseurat kokosivat yhdessä. Lopullinen valinta noin 15 esiin nousseesta potentiaalisesti vaikuttajasta kohdistui niihin, jotka ovat eniten näkyneet nimenomaan tänä vuonna.

Seppälän omia suosikkeja olivat juuri Timo Kaukonen ja Risto Pelkonen. Hän toivoo, että tulevaisuudessa listalla olisi nykyistä enemmän nuoria.

Nyt nuorta polvea edustaa yksin Nuorten Lääkärien Yhdistyksen puheenjohtaja Suvi Vainiomäki. Kandejakin oli tyrkyllä listalle, mutta toistaiseksi heidät jätettiin kokeneempien taakse.

Katso kandien lista kokonaisuudessaan täältä.

Katso kaikki vuoden 2010 vaikuttajat täältä.

Katso kuvakokoelma gaalasta täältä.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

SATA VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:23

Paperittomien klinikka toi vaikuttajapalkinnon

Global Clinicin perustajan Pekka Tuomolan mukaan paperittomien pitäisi saada samaa hoitoa kuin suomalaistenkin.   »

SATA VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:24

Kärkikymmenikköön mahtuu tutkimusta ja turvallisuutta

Kurkkaa Mediuutisten valitsemat vuoden terveydenhuollon vaikuttajat täältä.  »

VUODEN VAIKUTTAJA

Kati Haapakoski, 10.12.2010 8:43

Yksityinen syöpähoito toi vaikuttajapalkinnon

Ylilääkäri Timo Joensuu ymmärtää arvostelijoita ja epäluuloisia, sillä yksityissektorilla on tehty kapea-alaista työtä syövänhoidossa. Julkisella puolella työskennellessään hän törmäsi hoitoihin, jotka olivat jääneet vajaiksi.  »

100 VAIKUTTAJAA

Ilkka Jauhiainen, 10.12.2010 12:47

Ismo Tuominen haastoi tupakkateollisuuden

"Voisimme määrätä tupakkateollisuuden vähentämään tupakan myyntiä vaikka viisi prosenttia vuodessa sakon uhalla."   »

100 VAIKUTTAJAA

Harri Junttila, 10.12.2010 12:38

Kuusamo sai palvelusetelin toimimaan

Erikoissairaanhoidon palvelusetelit otettiin käyttöön viime keväänä, ensimmäisenä Suomessa. Nyt niitä on jaettu muutamia kymmeniä.   »

SUORAA PUHETTA

Kati Haapakoski, 14.12.2010 9:46

Aki Lindén: Terveys- ja sosiaalipalveluja ei tule samaistaa

Lasten päivähoito, toimeentulotuki ja lastensuojelu eivät kuulu terveydenhuoltoon.  »

100 VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 13.12.2010 9:49

Valtikka vaihtui elinsiirroissa

Professori Krister Höckerstedt eläköityi elinsiirtoklinikan johdosta ja ryhtyi pohjoismaisen Scandiatransplantin puheenjohtajaksi.  »

100 VAIKUTTAJAA

Kati Haapakoski, 13.12.2010 9:41

"Homous on häiriö"

Päivi Räsänen toivoo lääkäreiltä aktiivisuutta keskusteluissa.   »

100 VAIKUTTAJAA

Ursula Grönvall, 10.12.2010 12:40

Timo Kaukonen sai kandit puolelleen

Kandien mielestä satavuotissyntymäpäiviään viettävä Lääkäriliitto on Kaukosen johdolla nuorentunut ja puheenjohtaja itse on ollut aktiivisesti näkyvillä.  »

100 VAIKUTTAJAA

Harri Junttila, 10.12.2010 14:59

Uudistuksia halki vuosikymmenien

Matti Pulkkinen on ollut muutosjohtaja jo 30 vuotta  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:36

Top 10

Mediuutiset valitsi nyt kymmenettä kertaa 100 vuoden merkittävintä terveydenhuollon vaikuttajaa.   »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:40

Uusille urille

Ovet heiluvat ja valtikat vaihtuvat.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:40

Eläkeläiset

Rutkasti osaamista ja vaikutusvaltaa poistuu terveydenhuollosta näiden eläköityvien vaikuttajien myötä.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:37

Huomionkerääjät

Rasvat, homot, päihdeäidit, konsulttisopimukset. Huomionkerääjät hyvässä ja pahassa.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:38

Kandien valinnat

Arkkiatri on kestosuosikki, mutta mahtuu tälle listalle yllätysnimiäkin.  »