100 VAIKUTTAJAA
Harri Junttila, 10.12.2010, 12:38Kuusamo sai palvelusetelin toimimaan
Aloittaessaan Kuusamon perusturvajohtajana reilu vuosi sitten Vesa Isoviita kiinnitti huomiota siihen, että kaupunki mainosti itseään edelläkävijänä ja rohkeana toimijana.
– Sanoin, että kokeillaan nyt sitten erikoissairaanhoidon palveluseteliä. Ja nehän tarttuivat siihen, Isoviita muistaa.
Erikoissairaanhoidon palvelusetelit otettiin käyttöön viime keväänä, ensimmäisenä Suomessa. Nyt niitä on jaettu muutamia kymmeniä.
Kokemukset ovat olleet myönteisiä niin kunnan, potilaan kuin yksityisten palveluntarjoajien mielestä. Palvelusetelin käyttöä aiotaankin Kuusamossa laajentaa.
Vaikka homma toimii, myös justeerattavaa on, kuten ensimmäisillä usein.
– Setelien hinnoittelu ei onnistunut täydellisesti, esimerkiksi kaihisetelin arvo pudonnee. Tosin ensisijainen tavoite ei ollut rahan säästö, vaan hoidon saaminen ja nopeuttaminen.
Ensi vuonna jo kymmeniä käyttäjiä
Erikoissairaanhoidon palveluseteli kiinnostaa monia kuntia, mutta Kuusamo on toistaiseksi ainoa laatuaan.
Isoviita kuitenkin uskoo, että ensi vuonna palveluseteliä käytetään jo kymmenissä kunnissa erikoissairaanhoidon saamiseksi kuntalaisille.
– Olen esitellyt tätä vaikka kuinka monessa kunnassa. Lisäksi meille on nytkin tulossa bussilastillinen ihmisiä Iisalmesta ja Kalajoelta tutustumaan setelin käyttöön.
Monet kunnat ovat valmistelleet palvelusetelin käyttöönoton niin pitkälle, että vain viimeinen varmistus puuttuu. Sen Isoviita antaa mielellään.
Katso kaikki vuoden 2010 vaikuttajat täältä.
Katso kuvakokoelma gaalasta täältä.
SATA VAIKUTTAJAA
Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:24Kärkikymmenikköön mahtuu tutkimusta ja turvallisuutta
Kurkkaa Mediuutisten valitsemat vuoden terveydenhuollon vaikuttajat täältä. »
SUORAA PUHETTA
Kati Haapakoski, 14.12.2010 9:46Aki Lindén: Terveys- ja sosiaalipalveluja ei tule samaistaa
Lasten päivähoito, toimeentulotuki ja lastensuojelu eivät kuulu terveydenhuoltoon. »
100 VAIKUTTAJAA
Kati Haapakoski, 13.12.2010 9:41"Homous on häiriö"
Päivi Räsänen toivoo lääkäreiltä aktiivisuutta keskusteluissa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:36Top 10
Mediuutiset valitsi nyt kymmenettä kertaa 100 vuoden merkittävintä terveydenhuollon vaikuttajaa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:37Huomionkerääjät
Rasvat, homot, päihdeäidit, konsulttisopimukset. Huomionkerääjät hyvässä ja pahassa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:38Kandien valinnat
Arkkiatri on kestosuosikki, mutta mahtuu tälle listalle yllätysnimiäkin. »

