100 VAIKUTTAJAA
Ilkka Jauhiainen, 10.12.2010, 12:47Ismo Tuominen haastoi tupakkateollisuuden
Hallitusneuvos Ismo Tuominen on aivan töpinässä. Tänä syksynä Suomi astui tupakanvastaisen taistelun etulinjaan. Vuoden kuluttua tupakasta tulee tiskin alta myytävä tuote, ja sen jälkeen katoavat tupakka-automaatit. Lakia sosiaali- ja terveysministeriössä ahertaneen Tuomisen mielestä suurin tavoite on kuitenkin pykälä yksi.
Siinä ilmoitetaan, että Suomi pyrkii lopettamaan kokonaan tupakoinnin. Aiemmin lainsäädäntö on tähdännyt tupakoinnin vähentämiseen.
– Tupakkateollisuus ei voi enää vastustaa rajoituksia sillä perusteella, että se on on laillinen elinkeino. Olemme antaneet varoituksen: Suomessa tupakkayhtiöt toimivat lainatulla ajalla, sanoo Tuominen.
Pykälä yksi on huomattu maailmalla.
– Uusi-Seelanti yrittää saada periaatteen lainsäädäntöönsä. Ja halusipa yksi Harvardin lakikoulun opiskelijakin tulla ilmaiseksi harjoittelijaksi ministeriöön!
Philip Morris torppasi lakia
Tuominen ei halua yksin ottaa kunniaa laista. Se on pitkän valmistelutyön tulos. Pitkän linjan uranuurtajaksi Tuominen nimeää neuvottelevan virkamiehen Olli Simosen. Ministeriön johdolla, ministeri Paula Risikolla ja valtiosihteeri Ilkka Oksalalla on ollut tärkeä rooli.
– Poliittiseen tahtoon yhdistyi riittävästi rohkeutta, Tuominen sanoo.
Philip Morris yritti kaksi kertaa torpata lakia. Norjassa yhtiö haastoi valtion oikeuteen. Esilläpitokielto rajoittaa yhtiön tulkinnan mukaan maahantuontia ja on siksi Euroopan talousalueen lainsäädännön vastainen.
– Ei tupakkateollisuus hyväksy Suomenkaan uutta lakia. Se etsii mahdollisuutta nostaa uusi oikeusjuttu.
Kun tupakat siirtyvät tiskin alle, kuluttaja saa nähtäväkseen vain tuoteluettelon.
– Tekstityypiksi määritämme ihan huumorimielessä Helvetican, Tuominen sanoo.
Tupakointi loppuu kokonaan
Suomi saattaa kiristää lainsäädäntöään jo seuraavalla vaalikaudella. Tuomisella on valmiina tukku ehdotuksia.
EU on parhaillaan harmonisoimassa tupakka-askeja. Risikko on jo lähettänyt komissiolle toiveen anonyymeistä askeista. Näin tupakkateollisuudelta riistettäisiin brändien viimeisetkin ulkoiset merkit.
– Voisimme myös määrätä tupakkateollisuuden vähentämään tupakan myyntiä vaikka viisi prosenttia vuodessa. Mikäli tavoite ei toteudu, teollisuus voitaisiin velvoittaa maksamaan sakkoveroa, joka on verrannollinen siihen, kuinka kauas teollisuus jäi tavoitteestaan, Tuominen innostuu.
Ja kun tupakoitsijoita on enää muutama prosentti, savukkeiden myynti voidaan kieltää kokonaan.
– Asbesti kiellettiin yhdessä yössä. Miten ihmeessä voisi olla niin, että tupakan myyntiä ei saisi poistaa asteittain? Ennen vuotta 2050 tupakointi on lähes hävinnyt Suomesta, Tuominen sanoo.
Katso kaikki vuoden 2010 vaikuttajat täältä.
Katso kuvakokoelma gaalasta täältä.
Voi hellanlettas. Onko Ismo ihan töpinässä. Asbestista ei varmaankaan kukaan ollut riippuvainen fyysisesti ja psyykkisesti. Toivottavasti maailma kohtelee joskus Ismoa oikeudenmukaisesti.
Taidankin lähteä tupakkatauolle. Suosittelen sitä muillekin, ja suosittelen myös vanteen hellittämistä pään ympäriltä.
Mistä näitä kaikenmaailman Istoja ja Juhaneja (Tervala) löytyy sieltä valtiohallinnon peräkammareista.Kielletään kaikki.
Odotan kyllä innolla sitä päivää,että pääsen lyömään rahoiksi,tuomalla maahan pikaveneellä röökiä.Algot Niskan tyyliin.
Hieno homma että tupakasta yritetään päästä eroon. Propsit niille jotka ajaa asiaa eteenpäin eivätkä vähättele sen haittavaikutuksia. On selvää että ihmiset altistuu helposti passiivisenakin.
Tässä olisi Tuomiselle hyvä vinkki: Joukkoliikennepysäkeillä ei saisi polttaa. Lähetin HSL:lle sähköpostia niin vastasivat että lainsäädäntö ei salli. Toivottavasti pian sallisi sillä he ottaisivat kyseisen käytännön mielellään voimaan vastauksen perusteella. Siellä nimittäin monet altistuu tupakansavulle, äidit, lapset, raskaanaolevat, jne.
Tuossa vähän aikaisempaa juttua
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article539840.ece
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article472417.ece
SATA VAIKUTTAJAA
Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:24Kärkikymmenikköön mahtuu tutkimusta ja turvallisuutta
Kurkkaa Mediuutisten valitsemat vuoden terveydenhuollon vaikuttajat täältä. »
SUORAA PUHETTA
Kati Haapakoski, 14.12.2010 9:46Aki Lindén: Terveys- ja sosiaalipalveluja ei tule samaistaa
Lasten päivähoito, toimeentulotuki ja lastensuojelu eivät kuulu terveydenhuoltoon. »
100 VAIKUTTAJAA
Kati Haapakoski, 13.12.2010 9:41"Homous on häiriö"
Päivi Räsänen toivoo lääkäreiltä aktiivisuutta keskusteluissa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:36Top 10
Mediuutiset valitsi nyt kymmenettä kertaa 100 vuoden merkittävintä terveydenhuollon vaikuttajaa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:37Huomionkerääjät
Rasvat, homot, päihdeäidit, konsulttisopimukset. Huomionkerääjät hyvässä ja pahassa. »
100 VAIKUTTAJAA
9.12.2010 8:38Kandien valinnat
Arkkiatri on kestosuosikki, mutta mahtuu tälle listalle yllätysnimiäkin. »


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.