100 VAIKUTTAJAA 2008

Erpo Pakkala, 10.12.2008, 23:04

"Paras ministeri ikinä"

Paula Risikko

Kuva: Mauri Helenius

Terhakka ja tuloksellinen uurastus useiden terveydenhuollon hankkeiden parissa tänä vuonna toi peruspalveluministeri Paula Risikolle ykkössijan Mediuutisten vuoden terveysvaikuttaja -valinnassa.

Muut terveysvaikuttajat löytyvät tästä linkistä!

Yksi tärkeimmistä Risikon käynnistämistä hankkeista on tänä vuonna ollut Toimiva terveyskeskus -hanke. Ministeri itse on tyytyväinen myös uunituoreeseen vammaispalvelulakiin.

– Se oli riemuvoitto. Laki tehtiin yhdessä vammaisten kanssa. Olen kiitollinen siitä, että he osallistuivat ja jaksoivat odottaa sitä. Laki on ollut jo monen hallituksen haave, Risikko toteaa.

Mitkä ovat tärkeimmät terveydenhuollon asiat, jotka nykyhallituksen pitäisi toteuttaa?

Näin Paula Risikko vastasi:

1)Potilaiden valinnanvapauden lisääminen

2)Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyön kehittyminen

3)Selkeämpi valtakunnallinen ja alueellinen työnjako

4)Sähköinen potilastietojärjestelmä toimimaan

5)Painopisteen siirtyminen korjaavasta hoidosta myös ennaltaehkäisyyn.

6)Monikanavaisen rahoitusjärjestelmän arviointi

7)Kustannusvaikuttavuus enemmän päätösten perustaksi

Risikko onkin tuonut ministeriöön ja päätöksentekoon uudenlaista toimintakulttuuria, joka näkyy asiakas- ja henkilöstölähtöisyytenä.

– Jo ensimmäisellä viikolla ajattelin, että kaikista päätöksistä täytyy olla hyötyä palvelujen käyttäjille, ja samalla on huolehdittava henkilöstöstä. Olen järjestelmällisesti ottanut myös järjestöt ja sidosryhmät mukaan päätöksentekoon, Risikko toteaa.

Ministeri sai yleisön hytkymään

Ministeri saa kiitosta virkatovereiltaan sosiaali- ja terveysministeriöstä. ”Paras ministeri ikinä”, kuultiin useammastakin suusta vuoden terveysvaikuttajaa pohdittaessa.

– Pistää nöyräksi, sillä STM:n virkamiehet ovat alansa huippuja. Vaikeiden elämäntilanteiden ministeri saa harvoin kiitosta, koska päätökset menevät ihmisen iholle. Ehkä työssäni näkyy käytännön kokemus sairaanhoitajana, opettajana ja tutkijana. Ja kyllä minä aikamoinen piraija olen: Tartun kiinni enkä päästä irti, ennen kuin asiat luontuvat, Risikko toteaa.

Risikko osoittautui palkinnonjakotilaisuudessa myös taitavaksi tilannekoomikoksi saaden yleisön hytkymään juhlapuheellaan:

– Olin yskän takia lääkärillä. Totesin lääkärille, että minulla taitaa olla ministereille tyypillinen kennelyskä. Saan niin paljon haukkuja, ministeri hykerteli.

Hus-mylläkkä toi kakkossijan

Kakkossijan jakoivat tänä vuonna rajuja muutoksia ajanut Husin toimitusjohtaja Kari Nenonen ja henkilökunnan äänitorveksi noussut tukielinkirurgiasta vastaava ylilääkäri Eero Hirvensalo.

Hirvensalo piti tiukasti ulosmarssilla uhanneen henkilökunnan puolta. Lopulta Husin hallitus taipui ja perui osan uudistuksista.

Rankan syysväännön jälkeen osapuolet ovat selvitysmies Juha Tuomisen avulla päässeet molempia tyydyttävään tilanteeseen. Husin hallitus hyväksyi tällä viikolla Tuomisen esityksen uudesta johtamismallista.

Nenonen ja Hirvensalo esiintyivät palkintogaalassa sopuisina ja hyväntuulisina. Hirvensalo kiitteli Husin henkilökuntaa ja totesi, että on helppo puolustaa organisaatiota, jossa erikoissairaanhoidon osaaminen on maailman kärkiluokkaa ja jossa tuntee olonsa kotoisaksi.

– Johtamisjärjestelmän tulee kuitenkin olla läpinäkyvä, Hirvensalo muistutti.

Nenonen korosti puheessaan, ettei hänen työnsä ole erikoissairaanhoitoa vastaan vaan sen puolesta. Hän nauratti yleisöä ja kuvasi syksyn myllerrystä Yhdysvaltain talouskriisiin yhteydessä käytetyllä fraasilla:

– On the left side there’s nothing right and on the right side there’s nothing left.

Vaikuttajalista pesi kasvonsa

Mediuutisten toimitus on uudistanut 100 vaikuttajan listausta merkittävästi. 100 vaikuttajaa koostuu nyt kymmenestä eri kategoriasta, joista vain kärkikymmenikkö erotetaan toisistaan sijaluvuin. Muihin kategorioihin kuuluvat vaikuttajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Kategoriat ovat: Top 10, Nousussa, Tutkijat, Poliitikot ja virkamiehet, Yritysmaailma, Uudistajat, Mediuutisissa useimmin esiintyneet, Fantasiavaikuttajat sekä Lääkärien ja Opiskelijoiden valinnat. Lääkärien valinnat perustuu Mediuutisten Suuren lääkärikyselyn avovastauksiin.

Toimitus haluaa jakaa kunniaa hyvin tehdystä ja innovatiivisesta työstä ilman keinotekoista rankkausta.

Tärkein valintakriteeri ovat vaikuttavat teot terveydenhuollossa kuluneen vuoden aikana. Ehdotuksia ja kommentteja on tullut terveydenhuollon asiantuntijoilta ympäri Suomen. Lopullisen valinnan on tehnyt Mediuutisten toimitus.

Tämänvuotiselta listalta puuttuu kategorioinnin takia useita aiemmin mukana olleita ansiokkaita ihmisiä. Uusilla listoilla nousee kuitenkin esille tuoreita ja yllättäviäkin nimiä ja tekoja.

Täysin uusia listoja ovat tänä vuonna fantasiavaikuttajat ja Lääketieteen opiskelijoiden tuottama kandien oma lista.

Mediuutiset palkitsi vuoden terveysvaikuttajan kahdeksannen kerran. Palkinnot luovutettiin 10.12. Helsingissä ravintola Pörssissä pidetyssä palkintotilaisuudessa, jossa juhlistettiin samalla Mediuutisten kymmenvuotistaivalta.

100 vaikuttajaa - Top 10

1(7.) Paula Risikko Peruspalveluministeri, kok. ”Paras ministeri aikoihin, kenties kautta aikojen”, sanovat ministeriön virkamiehet. Terveydenhuollon tohtori on saanut asioihin ja ihmisiin vauhtia. Eteläpohjalaisen oma sitoutuminen näkyy vahvasti.

2(4.) Kari Nenonen Toimitusjohtaja, Hus. (27.) Eero Hirvensalo Ylilääkäri, Hus. Taistelupari teki erikoissairaanhoidon uudistamisesta julkkiksen. Uudistus on välttämätön – Husista opimme, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei ja kuinka tärkeää henkilöstön sitouttaminen on.

3(–) Lääkelaitoksen henkilöstö Kapina alueellistamista vastaan on ollut jämäkkä mutta sympaattinen. Kuka osaisi käyttää Lääkelaitoksen tehtäviä paremmin hyväkseen perusteluissa kuin Lääkelaitoksen koulutetut asiantuntijat?

4(13.) Liisa Hyssälä Sosiaali- ja terveysministeri, kesk. Alueellistaminen, viitehinta, terveydenhuoltolaki, sairaaloiden iltakäyttö, Sata-komitea... Kokenut ministeri on oppinut käyttämään valtaa surutta.

5(5.) Timo Aronkytö Ylilääkäri, sosiaali- ja terveysministeriö. Vantaan terveysjohtaja otti virkavapaata, kun Paula Risikko kutsui valmistelemaan terveydenhuoltolakia. Ideoita ja energiaa riittää vaikka muille jakaa.

6(42.) Mikko Wiren Toimitusjohtaja, Pihlajalinna. Ketterä ja nopea tamperelainen luo uusia toimintamalleja yhdessä kuntien kanssa. Tuorein lippulaiva on Jämsässä terveydenhoitoa tuottava osakeyhtiö.

7(6.) Jussi Huttunen Selvitysmies, eläkeläinen. Kaikkien selvitysmiesten äiti hoiti Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhteen ja selvitti myös lääkealan valvontaa. Alueellistaminen ei kylläkään ollut Huttusen idea.

8(51.–60.) Pekka Puska Pääjohtaja, Kansanterveyslaitos. Valta vain kasvaa, kun uusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa. Puska sai Rank-brittisäätiön suurpalkinnon työstään sydäntautien vähentämiseksi.

9(-) Terhi Kilpi Rokoteosaston johtaja, Kansanterveyslaitos. Rokotteita tulee markkinoille kiihtyvään tahtiin – rokoteosaston valta lisääntyy. Kilpi on tänä vuonna keskustellut aktiivisesti muun muassa HPV-rokotteesta.

10. (39.) Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto. Ei ole sellaista terveydenhuollon hanketta, johon Lääkäriliitolta ei pyydettäisi lausuntoa. Toiminnanjohtaja ja ex-puheenjohtaja tuntee vaikutuskoneiston kiemurat.

Muut kategoriat löytyvät myös täältä.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

SATA VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:23

Paperittomien klinikka toi vaikuttajapalkinnon

Global Clinicin perustajan Pekka Tuomolan mukaan paperittomien pitäisi saada samaa hoitoa kuin suomalaistenkin.   »

SATA VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 14.12.2011 22:24

Kärkikymmenikköön mahtuu tutkimusta ja turvallisuutta

Kurkkaa Mediuutisten valitsemat vuoden terveydenhuollon vaikuttajat täältä.  »

VUODEN VAIKUTTAJA

Kati Haapakoski, 10.12.2010 8:43

Yksityinen syöpähoito toi vaikuttajapalkinnon

Ylilääkäri Timo Joensuu ymmärtää arvostelijoita ja epäluuloisia, sillä yksityissektorilla on tehty kapea-alaista työtä syövänhoidossa. Julkisella puolella työskennellessään hän törmäsi hoitoihin, jotka olivat jääneet vajaiksi.  »

100 VAIKUTTAJAA

Ilkka Jauhiainen, 10.12.2010 12:47

Ismo Tuominen haastoi tupakkateollisuuden

"Voisimme määrätä tupakkateollisuuden vähentämään tupakan myyntiä vaikka viisi prosenttia vuodessa sakon uhalla."   »

100 VAIKUTTAJAA

Harri Junttila, 10.12.2010 12:38

Kuusamo sai palvelusetelin toimimaan

Erikoissairaanhoidon palvelusetelit otettiin käyttöön viime keväänä, ensimmäisenä Suomessa. Nyt niitä on jaettu muutamia kymmeniä.   »

SUORAA PUHETTA

Kati Haapakoski, 14.12.2010 9:46

Aki Lindén: Terveys- ja sosiaalipalveluja ei tule samaistaa

Lasten päivähoito, toimeentulotuki ja lastensuojelu eivät kuulu terveydenhuoltoon.  »

100 VAIKUTTAJAA

Erpo Pakkala, 13.12.2010 9:49

Valtikka vaihtui elinsiirroissa

Professori Krister Höckerstedt eläköityi elinsiirtoklinikan johdosta ja ryhtyi pohjoismaisen Scandiatransplantin puheenjohtajaksi.  »

100 VAIKUTTAJAA

Kati Haapakoski, 13.12.2010 9:41

"Homous on häiriö"

Päivi Räsänen toivoo lääkäreiltä aktiivisuutta keskusteluissa.   »

100 VAIKUTTAJAA

Ursula Grönvall, 10.12.2010 12:40

Timo Kaukonen sai kandit puolelleen

Kandien mielestä satavuotissyntymäpäiviään viettävä Lääkäriliitto on Kaukosen johdolla nuorentunut ja puheenjohtaja itse on ollut aktiivisesti näkyvillä.  »

100 VAIKUTTAJAA

Harri Junttila, 10.12.2010 14:59

Uudistuksia halki vuosikymmenien

Matti Pulkkinen on ollut muutosjohtaja jo 30 vuotta  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:36

Top 10

Mediuutiset valitsi nyt kymmenettä kertaa 100 vuoden merkittävintä terveydenhuollon vaikuttajaa.   »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:40

Uusille urille

Ovet heiluvat ja valtikat vaihtuvat.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:40

Eläkeläiset

Rutkasti osaamista ja vaikutusvaltaa poistuu terveydenhuollosta näiden eläköityvien vaikuttajien myötä.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:37

Huomionkerääjät

Rasvat, homot, päihdeäidit, konsulttisopimukset. Huomionkerääjät hyvässä ja pahassa.  »

100 VAIKUTTAJAA

9.12.2010 8:38

Kandien valinnat

Arkkiatri on kestosuosikki, mutta mahtuu tälle listalle yllätysnimiäkin.  »