RYTMIHÄIRIÖ

Minna Pihlava, 23.8.2011, 13:00

Munuainen kuittaisi opintolainan

Skotlantilainen akateemikko Sue Rabbitt Roff ehdottaa British Medical Journalissa, että oman munuaisen myyminen pitäisi tehdä lailliseksi Britanniassa.

Näin esimerkiksi opiskelijat voisivat maksaa opintolainojaan. Hinnaksi Roff ehdottaa brittiläisen vuositulon, 28 000 puntaa eli reilut 32 000 euroa.

Itse Roff ei The Scotsman -lehden mukaan myisi omaa munuaistaan, koska ei tarvitse rahaa. Tyttärilleenkin hän arvelee kiperässä tilanteessa mieluummin antavansa rahaa kuin suosittelevansa leikkausta.

Mahdollisuutta ei silti pitäisi hänen mielestään kieltää lailla.

Elinten myynti on kielletty kaikkialla maailmassa paitsi Iranissa.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Munuainen kuittaisi opintolainan 23.2.2012 14:28

Opiskelijat velkaantuvat, koska opiskelu ei muuten onnistu. Ratkaistaan ongelma myymällä osa opiskelijasta.

Pankit velkaantuvat, koska riskilainat eivät tuottaneetkaan voittoa. Ratkaistaan ongelma ottamalla rahaa niiltä, jotka kerran olivat opiskelijoita ja ovat nyt työelämässä.

Re: Munuainen kuittaisi opintolainan 11.1.2013 9:08

Ajatus on mielestäni oikea, sillä kyllä ihmisen pitää saada päättää itse, mitä omalle itselleen tekee Itse olisin valmis luopumaan toisesta munuaisestani

RYTMIHÄIRIÖ

Ursula Grönvall, 14.3.2013 11:40

Nukahtamislääkkeiden myynti kasvaa hurjasti

iPadin käyttö kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa häiritsee unta.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Anna Niemelä, 14.3.2013 11:46

Kofeiinia lisätään yllättäviin tuotteisiin

Journal of Caffeine Research -lehti vaatii pääkirjoituksessaan, että kofeiinin käytön säätelystä tulisi käydä keskustelua.   »

RYTMIHÄIRIÖ

Erpo Pakkala, 14.3.2013 11:52

Tomaattimehu on paras palautumisjuoma

Tomaattimehun lykopeeni vähentää lihaksille haitallisten entsyymien muodostumista.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Ursula Grönvall, 14.3.2013 11:50

Näin kalorit karttuvat – katso kuvat!

Hunajamelonia ja parsakaalia voi syödä reilut puoli kiloa, ennen kuin 200 kaloria tulee täyteen.   »

RYTMIHÄIRIÖ

Ursula Grönvall, 14.3.2013 11:41

Pessimisti elää pitempään

Myönteinen suhtautuminen elämään puolestaan lisää vammautumisen ja kuoleman riskiä.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Anna Niemelä, 14.3.2013 11:44

Rasvainen ruoka vie muistin

Rasvainen ruokavalio vaikutti nuorten hiirien aivojen dopamiinimetaboliaan ja aiheutti levottomuutta ja oppimisvaikeuksia.   »

RYTMIHÄIRIÖ

Ursula Grönvall, 16.1.2013 10:24

Räpyttele, niin aivosi saavat hengähtää

Tutkijat huomasivat myös, että valehdellessaan ihminen räpyttää silmiään tavallista vähemmän.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Erpo Pakkala, 16.1.2013 10:32

Hyvä lääkäri laskee stressiä

Empaattisemmin potilaisiin suhtautuneiden lääkäreiden potilailla havaittiin vähemmän aktiivisuutta aivojen kivusta vastaavilla aivoalueilla.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Ilkka Jauhiainen, 16.1.2013 10:37

Meditointi torjuu flunssaa

Laiskottelijoihin verrattuna meditoijilla oli 76 ja juoksijoilla 48 prosenttia vähemmän poissaoloja töistä.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Ursula Grönvall, 11.10.2012 10:08

Istuta rosmariinipensas, niin tulet raskaaksi

Raskaana oleva ei saa katsoa hiiriä, koska nekin aiheuttavat syntymämerkkejä.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Ilkka Jauhiainen, 11.10.2012 10:04

Eunukki elää pidempään

Mieshormonit haittaavat immuunijärjestelmän toimintaa ja altistavat miehet sydän- ja verisuonisairauksille  »

RYTMIHÄIRIÖ

Heidi Kähkönen, 11.10.2012 10:02

Psykopaatti haistaa heikommin

Psykopaateilla on muuta väestöä heikompi hajuaisti  »

RYTMIS

Heidi Kähkönen, 20.8.2012 11:05

Hymyile vaikka väkisin, niin stressi vähenee

Kaikkein rennoimpia testissä olivat aidosti hymyilleet.  »

RYTMIS

Ursula Grönvall, 20.8.2012 11:05

Hoitajien kiire tekee potilaat sairaiksi

Hoitajien stressin vähentäminen olisi lupaava keino sairaalainfektioiden vähentämiseen  »

RYTMIS

Heidi Kähkönen, 20.8.2012 10:59

Nyt voi tulostaa 3D-mallin sikiöstäsi

Mallinnus suositellaan tehtäväksi 8- tai 9-kuukautisesta sikiöstä, sillä niiden kasvot alkavat jo erottua mallissa.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Hilkka Juhola-Puha, 20.6.2012 12:38

Liika lukeminen heikentää näköä

Voimakasta luonnonvaloa tarvittaisiin vähintään kahdesta kolmeen tuntia, jotta myopian kehittymistä voitaisiin estää.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Erpo Pakkala, 20.6.2012 12:35

Perhepeti hoikistaa lasta

Vanhempien kainalossa nukkumisen hoikentavan vaikutuksen syyt eivät ole täysin selviä.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Minna Pihlava, 20.6.2012 12:44

Ukkomiehet soittavat herkimmin ambulanssin

Keskimäärin potilaat soittivat hätänumeroon 45 minuutin kuluttua oireiden alkamisesta.   »

RYTMIHÄIRIÖ

Elina Heino, 20.6.2012 12:31

Rakkautta voi pidentää lääkkeillä

Elimistömme muistin mukaan ihminen kuolee yhä keskimäärin 35 vuoden iässä.  »

RYTMIHÄIRIÖ

Hilkka Juhola-Puha, 20.6.2012 12:41

Huonot uutiset kannattaa kertoa uudelleen

Potilaat muistavat vain 10 prosenttia vastaanottotilanteessa annetusta tiedosta.  »

RYTMIS

Erpo Pakkala, 5.3.2012 12:33

Hattupäisen lapsen katselu parantaa

Hattupäisten lasten ja muiden kivojen ajatusten pyörittäminen päässä auttaa potilaita huolehtimaan terveydestään.  »

RYTMIS

Minna Pihlava, 5.3.2012 12:31

Aivojen stimulointi paransi suuntavaistoa

Entorinaalisen aivokuoren stimuloinnin jälkeen tutkitut ajoivat nopeammin ja suorempaa reittiä kohteeseensa.  »

RYTMIS

Erpo Pakkala, 5.3.2012 12:31

Peilikuvan katselu masentaa

Koehenkilöt tunsivat katselun jälkeen olonsa masentuneiksi ja ahdistuneiksi.  »

RYTMIS

Hilkka Juhola-Puha, 22.2.2012 12:00

Tomaatin lykopeeni estää syöpäsolujen kiinnittymisen

Erityisesti eturauhassyöpää sairastavat voisivat hyötyä lykopeenilisästä, sillä sen on havaittu kerääntyvän eturauhaskudokseen  »

RYTMIS

Ursula Grönvall, 22.2.2012 11:53

Bakteerit karkaavat avonaisesta WC-pöntöstä

Kannen ollessa auki bakteerit levisivät 25 cm pöntön yläpuolelle ja ympäristöön, esimerkiksi lattioille  »