RYTMIS
Anna Niemelä, 18.5.2011, 10:43Meditoijat tekevät järkevämpiä valintoja
Buddhalaisen meditoinnin harrastajat tekevät vaikeissa tilanteissa järkevämpiä valintoja kuin muut, selviää Virginia Techin tekemästä tutkimuksesta.
Kun meditoinnin harrastajat laitettiin tekemään päätös epäreilussa tilanteessa, he pystyivät tekemään jälkikäteen rationaalisemmalta vaikuttavan päätöksen kuin muut.
Tutkijat arvioivat tämän johtuvan siitä, että meditoijat keskittyivät tarkemmin nimenomaan päätöksentekotilanteeseen eivätkä antaneet tunteiden kuten epäreiluuden kokemuksen tai päätöksen seurausten vaikuttaa ratkaisuunsa.
Frontiers in Decision Neuroscience -lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 26 buddhalaisen meditoinnin harrastajaa ja 40 kontrolliryhmään kuuluvaa koehenkilöä. Heidän päätöksentekoaan tutkittiin fMRI-laitteella.
RYTMIS
Erpo Pakkala, 5.3.2012 12:31Peilikuvan katselu masentaa
Koehenkilöt tunsivat katselun jälkeen olonsa masentuneiksi ja ahdistuneiksi. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 11.11.2011 10:47Jooga rikkoo polvet
Pahimmillaan väärin tehdyt äärivenytykset johtavat nivelrikkoon. »
RYTMIS
Minna Pihlava, 22.9.2011 10:49Syyskuussa syntyneistä tulee todennäköisemmin urheilijoita
Yleislääkäri ja ulosottomies ovat syntyneet todennäköisimmin tammikuussa. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 22.9.2011 10:50Sukupuolihormonit vaikuttavat uravalintaan
CAH-naiset valitsivat useammin ammattinsa aloilta, jotka perinteisesti kiinnostavat miehiä. »
RYTMIS
Ilkka Jauhiainen, 22.9.2011 10:50Brittitutkijat löysivät onnellisuusgeenin
London School of Economicsin tutkijat löysit geenin, joka ohjaa aivojen serotoniinitasoa. »
RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 24.8.2011 11:53Sormenjälki paljastaa salaisuudet
Uuden teknologian avulla rikostutkijat voivat selvittää, mitä epäilty on pidellyt käsissään. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 21.6.2011 10:32Käsikonsolit aiheuttavat kipuja lapsille
Kännyköitä käyttäneillä tytöillä oli kaksi kertaa enemmän kipuja kuin pojilla. »
RYTMIS
Ursula Grönvall, 31.5.2011 16:39Nainen sai vauvan kananmunankeltuaisen avulla
Kananmunan rasvahapot vähentävät puolustusjärjestelmän tappajasoluja. »
RYTMIS
Mari Heikkilä, 31.5.2011 16:41Käsivarsien ristiminen auttaa kipuun
Aivojen saama hämäävä informaatio kehosta ja kehon ulkopuolelta johtaa kivuntunteen vähenemiseen »
