RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 8.8.2011, 12:58Liika auringonottaminen vei naisen korvan
Teini-ikäisestä asti jatkunut innokas auringon ottaminen johti brittinaisen korvan amputoimiseen, kertoo Daily Mail.
Auringossa makoiluun mieltynyt nainen oli lomalla tottunut siihen, että hän oli rannalla ensimmäinen auringonpalvoja ja lähti viimeisenä pois. Hän kävi ahkerasti myös solariumissa.
Sairaanhoitajana työskennellyt nainen käytti vain harvoin aurinkorasvaa eikä koskaan suojannut korviaan.
Toisesta korvasta löytyneen melanooman takia korva jouduttiin amputoimaan. Nyt sen paikalla on kumista muovattu tekokorva, joka on titaanikoukuilla kiinni kallossa. Kuuloon korvan menettäminen ei ole vaikuttanut. ug
En tajua mitä iloa on loikolla auringossa tuntikausia. D-vitamiiniannoksen saa jo puolessa tunnissa ja senkin saa helposti ku ulkoilee päivittäin. Aurinkorasvatkin näemmä vain kasvattavat syöpäriskiä joten niitäkään en suosittelisi. Ja solarium nyt on tosi turha.. noh toivottavasti oppii virheestään ja oppii laittamaan vaatetta päälleen josta saa tarpeeksi suojaa liialliselta auringonpaisteelta.
RYTMIS
Erpo Pakkala, 5.3.2012 12:31Peilikuvan katselu masentaa
Koehenkilöt tunsivat katselun jälkeen olonsa masentuneiksi ja ahdistuneiksi. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 11.11.2011 10:47Jooga rikkoo polvet
Pahimmillaan väärin tehdyt äärivenytykset johtavat nivelrikkoon. »
RYTMIS
Minna Pihlava, 22.9.2011 10:49Syyskuussa syntyneistä tulee todennäköisemmin urheilijoita
Yleislääkäri ja ulosottomies ovat syntyneet todennäköisimmin tammikuussa. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 22.9.2011 10:50Sukupuolihormonit vaikuttavat uravalintaan
CAH-naiset valitsivat useammin ammattinsa aloilta, jotka perinteisesti kiinnostavat miehiä. »
RYTMIS
Ilkka Jauhiainen, 22.9.2011 10:50Brittitutkijat löysivät onnellisuusgeenin
London School of Economicsin tutkijat löysit geenin, joka ohjaa aivojen serotoniinitasoa. »
RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 24.8.2011 11:53Sormenjälki paljastaa salaisuudet
Uuden teknologian avulla rikostutkijat voivat selvittää, mitä epäilty on pidellyt käsissään. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 21.6.2011 10:32Käsikonsolit aiheuttavat kipuja lapsille
Kännyköitä käyttäneillä tytöillä oli kaksi kertaa enemmän kipuja kuin pojilla. »
RYTMIS
Ursula Grönvall, 31.5.2011 16:39Nainen sai vauvan kananmunankeltuaisen avulla
Kananmunan rasvahapot vähentävät puolustusjärjestelmän tappajasoluja. »
RYTMIS
Mari Heikkilä, 31.5.2011 16:41Käsivarsien ristiminen auttaa kipuun
Aivojen saama hämäävä informaatio kehosta ja kehon ulkopuolelta johtaa kivuntunteen vähenemiseen »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.