RYTMIHÄIRIÖ
Ursula Grönvall, 17.2.2010, 15:28Juokseminen voi tehdä fiksummaksi

Juoksemisen harrastaminen voi paitsi kohottaa yleistä kuntoa, myös parantaa aivotoimintaa. Amerikkalaistutkijoiden mukaan juoksemisella on myönteisiä vaikutuksia hippokampukseen eli aivojen siihen osaan, jolla on keskeinen rooli oppimisessa ja muistamisessa.
Tutkimuksessa juoksupyörässä reippailevien hiirien aivosolut lisääntyivät ja ne pärjäsivät laiskempia lajitovereitaan paremmin spatiaalista oppimista mittaavissa testeissä. Spatiaalinen kyky kertoo, miten hyvin esimerkiksi hahmottaa ympärillä olevien esineiden sijainnin ja muodon. Eläimet käyttävät spatiaalista muistia hahmottaakseen, missä niiden ruokakuppi sijaitsee.
Tutkijoiden mukaan kohentunut spatiaalinen kyky on yhteydessä uusien aivosolujen lisääntymiseen hippokampuksessa.
RYTMIS
Erpo Pakkala, 11.11.2011 10:47Jooga rikkoo polvet
Pahimmillaan väärin tehdyt äärivenytykset johtavat nivelrikkoon. »
RYTMIS
Minna Pihlava, 22.9.2011 10:49Syyskuussa syntyneistä tulee todennäköisemmin urheilijoita
Yleislääkäri ja ulosottomies ovat syntyneet todennäköisimmin tammikuussa. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 22.9.2011 10:50Sukupuolihormonit vaikuttavat uravalintaan
CAH-naiset valitsivat useammin ammattinsa aloilta, jotka perinteisesti kiinnostavat miehiä. »
RYTMIS
Ilkka Jauhiainen, 22.9.2011 10:50Brittitutkijat löysivät onnellisuusgeenin
London School of Economicsin tutkijat löysit geenin, joka ohjaa aivojen serotoniinitasoa. »
RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 24.8.2011 11:53Sormenjälki paljastaa salaisuudet
Uuden teknologian avulla rikostutkijat voivat selvittää, mitä epäilty on pidellyt käsissään. »
RYTMIS
Erpo Pakkala, 21.6.2011 10:32Käsikonsolit aiheuttavat kipuja lapsille
Kännyköitä käyttäneillä tytöillä oli kaksi kertaa enemmän kipuja kuin pojilla. »
RYTMIS
Ursula Grönvall, 31.5.2011 16:39Nainen sai vauvan kananmunankeltuaisen avulla
Kananmunan rasvahapot vähentävät puolustusjärjestelmän tappajasoluja. »
RYTMIS
Mari Heikkilä, 31.5.2011 16:41Käsivarsien ristiminen auttaa kipuun
Aivojen saama hämäävä informaatio kehosta ja kehon ulkopuolelta johtaa kivuntunteen vähenemiseen »
RYTMIS
Kati Haapakoski, 18.5.2011 10:39Seksi voi aiheuttaa aivoinfarktin
Riskitekijät lisäsivät verenpainetta, joka saattaa johtaa verisuonten puhkeamiseen. »
RYTMIS
Anna Niemelä, 18.5.2011 10:43Meditoijat tekevät järkevämpiä valintoja
Meditoijat eivät anna epäreiluuden kokemuksen tai päätöksen seurausten vaikuttaa ratkaisuunsa. »
RYTMIS
Anna Niemelä, 9.5.2011 13:13Kuninkaallisen morsiamen äiti laihtui proteiinidieetillä
Caroline Middleton laihdutti Dukanin dieetin avulla 2 kiloa neljässä päivässä. »
