RYTMIHÄIRIÖ
Erpo Pakkala, 5.6.2009, 9:25Takaperin kävely tehostaa ajattelua

Vaikean ongelman selvittely voi helpottua takaperin kävelyn avulla, todetaan Psychological Science -lehden toukokuun numerossa julkaistussa hollantilaistutkimuksessa.
Radboudin yliopiston sosiaali- ja kulttuuripsykologian tutkijat tarkastelivat lähentävien, kuten jotain kohti kävelemisen, ja loitontavien, kuten poispäin kävelemisen, liikkeiden vaikutusta psyykkisiin toimintoihin.
Heidän hypoteesinsa oli, että keho ja aivot toimivat tehokkaammin loitontavien liikkeiden aikana. He kokeilivat teoriaansa 38 opiskelijalla. Jokainen opiskelijoista suoritti sanatestin, jossa heille näytettiin värien nimiä eri värisillä kynillä kirjoitettuna. Esimerkiksi punainen kirjoittuna punaisella ja sinisellä. Opiskelijoiden piti mahdollisimman nopeasti nimetä väri, jolla sana oli kirjoitettu, ja samalla kävellä joko etu- tai takaperin tai astua sivuun.
Ne, jotka kävelivät takaperin, antoivat nopeimmin oikeat vastaukset. Etuperin kävelleet tai sivulle astuneet reagoivat yhtä nopeasti.
– Jos joudut vaikeaan tilanteeseen, taaksepäin kävely voi auttaa ratkaisemaan ongelman tehokkaasti, toteaa tutkimusta johtanut psykologian tohtori Severine Koch.
RYTMIHÄIRIÖ
Minna Pihlava, 6.8.2010 8:32Hyvä parisuhde hoitaa haavatkin
Hyvät vuorovaikutustaidot omaavilla pareilla rakkulatkin paranevat paremmin. »
RYTMIHÄIRIÖ
Kati Haapakoski, 18.6.2010 13:47Jalkapallo sairastuttaa brittejä
Eriskummallinen tauti kaataa brittejä vuoteeseen tai kotisohville joka neljäs vuosi. »
RYTMIHÄIRIÖ
Ursula Grönvall, 21.5.2010 9:42Terveysriski: hiiri näppäimistöllä
Hiirien kakka näppäimistöllä on terveysuhka työntekijöille. »
RYTMIHÄIRIÖ
Minna Pihlava, 10.5.2010 13:53Migreeni aiheutti kiinalaisaksentin
Foreign Accent Syndrome -Tapauksia on ollut maailmassa vain kuutisenkymmentä. »
RYTMIHÄIRIÖ
Kati Haapakoski, 26.3.2010 12:23Lääkärit unohtavat usein hygienian
Eniten käsienpesussa hutiloivat leikkauksia tekevä ja tehohoidossa työskentelevä henkilöstö. »
RYTMIHÄIRIÖ
Ursula Grönvall, 26.3.2010 12:24Kaksikielisyys alkaa kehittyä jo kohdussa
Vain englantia kuulleet vauvat olivat kiinnostuneempia englannista kuin tagalogista. »
RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 18.3.2010 13:53IShoe paljastaa huojunnan
Hyvän tasapainon omaava ihminen muuttaa seisonta-asentoaan noin 40 sekunnin välein. »
RYTMIHÄIRIÖ
Ursula Grönvall, 18.3.2010 13:51Britit laihduttavat paksuilla ranskanperunoilla
Paksut ranskalaiset sisältävät ohuita vähemmän rasvaa ja kaloreita. »
RYTMIHÄIRIÖ
Hilkka Juhola-Puha, 5.3.2010 10:54Hoidettu uniapnea parantaa golfin tasoitusta
Golffareiden tasoitus parani hoidon aikana keskimääräisestä 12.4:stä 11:een. »
RYTMIHÄIRIÖ
Ursula Grönvall, 5.3.2010 10:51Infarkti vaanii surkeassa parisuhteessa olevia
Sinkkujen infarktiriski oli yhtä korkea kuin onnettomassa avioliitossa olevien. »
