Jaa

KIELI HALTUUN

Erpo Pakkala, 10.1.2012, 11:31

Vaatimukset EU-lääkärien kielitaidosta kiristynevät

Maasta toiseen siirtyvien EU-lääkärien kielitaitovaatimukset kiristyvät, jos Euroopan komission joulukuinen ehdotus uudeksi ammattipätevyys-direktiiviksi hyväksytään.

– Jatkossa esimerkiksi Valvira voisi ryhtyä edellyttämään tiettyä kielitaitoa myös EU-lääkäreiltä. Tarkempia ohjeita ei vielä ole, joten käytännön toteutus jää kansalliseen harkintavaltaan, sanoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

Valviran mukaan sillä pitäisi olla mahdollisuus varmistua riittävästi kielitaidosta samalla, kun henkilölle myönnetään ammatinharjoittamisoikeus. Johtaja Jussi Holmalahti Valvirasta toteaa, että kielitaitovaatimusten pitäisi olla EU:n sisäpuolelta tuleville vähintään yhtä tiukat kuin EU:n ulkopuolta tuleville.

– Olemme toivoneet kovasti, että kielitaitovaatimus kirjattaisiin johonkin, jotta se ei jäisi vain rekrytoinnin varaan.

Nyt vastuu EU-lääkärin kielitaidon varmistamisesta on työnantajalla, ja toisinaan vaatimuksista on joustettu lääkäripulan takia.

Kolmessa vuodessa lääkäriksi

Jussi Holmalahden mielestä ongelmat voitaisiin ratkaista ilman uusia säädöksiäkin.

– Kielitaitoasia on hallittavissa normaalissa rekrytoinnissa, mutta jos työnantajat eivät halua sitä hoitaa, joudutaan luomaan lisää säädöksiä.

Halilan mukaan suomen tai ruotsin kielen osaaminen lääkärin toimiluvan saamiseksi EU- tai ETA-maista tulevilta ei saisi olla ehdoton vaatimus.

– Jos asiaa ajattelee toisin päin, pitääkö suomalaisen lääkärin osoittaa osaavansa espanjaa, jos hän menee väliaikaisesti hoitamaan vaikka Espanjan aurinkorannikolle siellä asuvia suomalaisia?

Uudistus myös yhtenäistäisi koulutuksen vähimmäisvaatimuksia. Nyt joissain maissa lääkärin erikoistumiskoulutus saattaa kestää vain kolme vuotta.

EU-parlamentti käsittelee ehdotusta tänä vuonna. Aikaisintaan muutos voisi tulla voimaan 2014.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Vaatimukset EU-lääkärien kielitaidosta kiristynevät 11.1.2012 9:18

Kommentti 1.

Tuleeko tätä tulkita niin, että kielitaitovaatimus ei saa olla siksi ehdoton, jotta espanjasta voi tulla lääkäri hoitamaan Suomessa olevia espanjalaisia?

Kommentti 2.

Täytyy kuitenkin muistaa, että maahanmuuttajalääkärin tie on kivinen:

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/maahanmuuttajalaakarin+tie+on+usein+kivinen/a750549

Tuolta kannattaa katsoa minun ja toisen kommentaattorin kommentit.

Re: Vaatimukset EU-lääkärien kielitaidosta kiristynevät 11.1.2012 9:19

Miettiikö kukaan kielitaidon vaikutusta lääkärin pysymiseen ajantasalla? Jos on töissä Suomessa 5 vuotta ja osaa vain espanjaa, niin miten onnistuu kouluttautuminen?

Re: Vaatimukset EU-lääkärien kielitaidosta kiristynevät 11.1.2012 9:20

"Jos asiaa ajattelee toisin päin, pitääkö suomalaisen lääkärin osoittaa osaavansa espanjaa, jos hän menee väliaikaisesti hoitamaan vaikka Espanjan aurinkorannikolle siellä asuvia suomalaisia?"
Olipa lääkäriliiton tyhjäpäältä fiksu vastaus... tulevatko ne Suomeen tulijat sitten hoitamaan täällä asuvia espanjalaisia?