RESEPTIRALLI
Erpo Pakkala, 1.6.2012, 11:07Monet lääkärit toivovat lisää reseptivapaita lääkkeitä
Lähes 57 prosenttia Mediuutisten kyselyyn vastanneista lääkäreistä vapauttaisi lisää lääkkeitä reseptiltä itsehoitoon.
Useita mainintoja itsehoitokelpoisuudesta saivat muun muassa hepatiitti- ja influenssarokotteet, statiinit, verenpainelääkkeet, yleisimmät antibiootit ja jotkin uni-, ehkäisy ja erektiolääkkeet.
Näin kysely tehtiin
Mediuutisten sähköpostikyselyyn vastasi 37 eri tehtävissä toimivaa lääkäriä. 21 vastaajan mukaan apteekista pitäisi saada useampia lääkkeitä ilman reseptiä.
Tärkein reseptittömyyttä puoltava syy on vastaajien mukaan se, että reseptien uusimiseen kuluva aika vähenisi. Rokotteiden vapauttaminen taas lisäisi rokotuskattavuutta.
– En usko, että kukaan ostaisi esimerkiksi hepatiittirokotetta turhaan käsikaupasta, sanoo Suomen Yleislääkärit ry:n puheenjohtaja, Nurmijärven terveyskeskuksen lääkäri Arto Virtanen.
Janakkalan terveyskeskuksen ylilääkäri Mira Uunimäki olisi valmis vapauttamaan joitakin reseptilääkkeitä itsehoitolääkintään, esimerkiksi virtsatieinfektioihin kertakuureina käytettävät antibiootit, kuten trimetopriimin ja mesillinaamin.
Nämä voisi vapauttaa
Yleisimmät antibiootit
Ehkäisyvalmisteet
Eräät unilääkkeet pieninä pitoisuuksina
Influenssa- ja hepatiittirokotteet
Verenpaine- ja kolesterolilääkkeet
Sildenafiili pieninä pakkauksina
Silmätipat
Paikalliset antihistamiinit ja muut modernit allergialääkkeet
Virtsatieinfektiolääkkeet
Protonipumpun estäjät
Keskivahvat kortisonivoiteet
Pseudoefedriinivalmisteet
Tietyt gi-kanavaan kohdistuvat valmisteet, esimerkiksi pahoinvointilääkkeistä metoklopramidi
Lähde: Mediuutisten kysely
– Potilaat voisivat hankkia nämä lääkkeet itse esimerkiksi sairaanhoitajan puhelinneuvonnan jälkeen, eikä reseptiä tarvitsisi pyytää erikseen lääkäriltä. Näin toimitaan jo esimerkiksi antihistamiinien, silmätippojen ja nenäsuihkeiden suhteen, Uunimäki sanoo.
Virtasen mukaan esimerkiksi erektiolääkkeistä sildenafiilin vapauttaminen käsikauppaan vähentäisi epämääräisten valmisteiden tilaamista nettikaupoista.
– Tämä on lisääntynyt valtavasti, kuten tullin takavarikkotilastot osoittavat. Apteekit osaisivat varmasti neuvoa, kenen erektiolääkettä ei pidä käyttää, jos sitä saisi käsikauppavalmisteena.
Vastustajiakin riittää
Monet lääkärit myös vastustavat käsikauppalääkkeiden lisäämistä. Kyselyyn vastanneet arvelevat, että uudet reseptivapaat lääkeryhmät lisäisivät hallitsemattomia yhteisvaikutuksia ja lääkkeiden liikakäyttöä etenkin muistisairailla.
Urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä ei päästäisi missään tapauksessa erektiolääkkeitä käsikauppaan.
– Farmaseuttinen neuvonta ei riitä erektiohäiriön syyn selvittelyyn. Erektiohäiriön taustalla voi olla sairaus, joka vaatii lääkärin arviota ennen kuin lääkitys voidaan aloittaa. Kyseessähän on verenpaineen hoitoon tarkoitettu lääke!
Röngän mukaan vaarana olisi myös, että nuoret miehet alkaisivat hakea reseptittömistä valmisteista apua ensimmäisten yhdyntäkertojen jännitykseen.
– Tässä mentäisiin aivan väärille linjoille. Ja onhan erektiolääkkeissä myös haittavaikutuksia. Ne eivät sovi yhteen esimerkiksi nitrojen kanssa, Rönkä sanoo.
Turha lääkitys lisääntyisi
Yleislääketieteen erikoislääkäri Helena Karppinen muistuttaa, että olennaisia oirelääkkeitä saa jo nyt ilman reseptiä. Näitä ovat esimerkiksi PPI-, allergia-, kipu-, yskänlääkkeet, silmätipat, loislääkkeet sekä hivenainelääkkeet, kuten magnesium, rauta, kalium ja kalsium, sekä vitamiinit, kuten D-vitamiini.
Karppinen toteaa, että jos hoitotarve jää potilaan ratkaistavaksi, hän saattaa käyttää pelkkää käsikauppalääkettä ilman lääketieteellistä arviota ja syynmukaista hoitoa.
– Tämä johtaisi siihen, että pienen riskin potilaat käyttäisivät lääkkeitä, joita eivät tarvitse, ja riskipotilaat olisivat yhä ilman vaikuttavia lääkehoitoja, kun ammattihenkilö ei joutuisi kontrolloimaan lääkekäyttöä.
Fimea käynnistää pohdinnan
Fimea käynnistää loppuvuodesta ohjelman, jossa pohditaan itsehoitolääkinnän hyötyjä ja haittoja koko yhteiskunnan kannalta.
– Vielä emme ole päättäneet, mitä lääkkeitä tai lääkeryhmiä tarkastellaan tai edes mikä työmuoto tulee olemaan, sanoo Erkki Palva.
Palva suhtautuu varovaisesti pitkäaikaissairauksiin liittyvien lääkkeiden reseptittömyyteen.
– Esimerkiksi verenpainelääkkeiden vapauttamisessa olisi samanlaisia riskejä kuin mitä on tullut esiin statiineihin liittyen. Englannissa statiinien vapauttaminen itsehoitoon ei sujunut kovin hyvin. Hyvin monet ihmiset luulevat, että sairaus on hoidossa vain itselääkinnän avulla.
– Näin on käynyt Etelä-Euroopassa, jossa käyttö on ollut holtitonta.
Karppisen mukaan jo nyt monet käsikauppavalmisteet ovat vaarantaneet potilaiden terveyden. Esimerkiksi kaliumvalmisteen myynti käsikaupassa on vaarantanut lukuisten potilaiden turvallisuutta ja henkeä, kun potilaalta ei ole varmistettu kaliumin käytön määrää.
– Sitä sitten ihmetellään kummallisia verikoetuloksia tai rytmihäiriöitä. Myös pitkällinen rautalääkkeen käyttö vie muiden lääkkeiden tehoa ja peittää anemian syitä. Kalkkilääke puolestaan vie kilpirauhaslääkkeen tehon.
Kahden vuoden kuureja ei suunnitteilla
Monet kyselyyn vastanneet toivoivat isompien kipu- ja allergialääkepakkausten vapauttamista reseptiltä, mikä vähentäisi reseptien uusimista.
– Uusintoja pyydetään eniten sadan kappaleen resepteistä, koska isommat pakkaukset ovat hintasäätelyn takia paljon halvempia kuin pienemmät, Mira Uunimäki sanoo.
Fimean johtaja Erkki Palva toteaa ymmärtävänsä näkökulman mutta muistuttaa myös kääntöpuolesta.
– Kun allergialääkkeissä mentiin tähän suuntaan, niin palautteen mukaan diagnostiikassa on ollut ongelmia. Tulehduskipulääkkeiden aiheuttamat maha-suolivuodot taas ovat melkein liikenneonnettomuuksien veroinen kuolemanaiheuttaja, joten kauhean suurta intoa niiden vapauttamiseen ei ole.
Uunimäki esittää toiveen Fimean suuntaan.
– Jos reseptipakkoa ei voida höllentää, niin voisiko kroonisten tautien reseptejä saada kirjoitettua kahdeksi vuodeksi? Sekin helpottaisi huomattavasti työmäärää.
Palvan mukaan tätä ei ole Fimeassa mietitty. Asiasta säädetään STM:n asetuksessa lääkkeiden määräämisestä.
– Pitkäaikaisen lääkityksen tarvetta on syytä arvioida säännöllisin väliajoin, eikä voimassaoloajan pidentäminen tue tätä tavoitetta.
Siinä on vain sellainen seikka, että tuo sortaisi toimeentulotuki asiakkaiden asemaa jälleen kerran. Asiakkaan pitää pyytää lääkäriä kirjoittamaan reseptille silti erikseen lääkkeet tms. mitkä menisivät muuten sosiaalitoimiston maksettavaksi. Sosiaalitoimisto ei maksa lääkekuluja, jota ei ole reseptiin kirjoitettu.
Onpa törkeätä yhteisten varojen väärinkäyttöä, jos joku lääkäri kirjoittaa reseptille tavaraa, joka on reseptivapaata vain sen takia, että sossu maksaa sitten huulirasvat sun muut muiden verovaroista ? Onko tuollaisia lääkäreitä ja hyväksyykö rahanjakaja sossussa tuollaista ihan oikeasti ?
Itse uutisessa on totta, että ihan turhaan on paljon reseptipakon omaavia valmisteita. Toisaalta näin saadaan paljon turhia käyntejä lääkäreille ja varsinkin privaatissa tienaavat helposti rahaa. Samalla logiikalla toimii nuhanenille kirjoitettavien sairaslomakuponkirumba.
EI ole pitkään kun kovaan ääneen kritisoitiin sairaanhoitajien lääkemääräyksiä antibioottejen suhteen... Nyt ollaan vapauttamassa mm. kyseisiä valmisteita ihan jokaisen kadun tallaajan ulottuville ilman asianmukaista koulutusta. Oletteko kaikki lääkefirmojen edustajia vai mikä ongelma on hoitajien reseptissä vrt. siviilin itsemääräämiseen? Arvovalta? Onko sen menettämättä jättäminen tärkeämpää kuin kansalaisten terveys ja hyvinvointi?
Miettikää, mitä olette tekemässä.
Käsittämättömiä ovat kaikki nuo perustelut sille, ettei tuotteita voisi reseptivapaasti myydä. Esimerkiksi Espanjassa on antibiootit, kortisonit yms. vapaakauppatuotteita eikä espanjalaiset ole niitä väärinkäyttäneet tai hamstranneet. Suomalaisille laitettaisiin viinakin helposti reseptille (kirjoitusoikeus tietenkin vain alan lääkäreillä) jos voitaisiin. Käsittämätöntä holhousmenttaliteettia. Ne jotka kuollakupsahtavat sivuoireisiin tai yhteiskäytön aiheuttamiin oireisiin kuolevat joka tapauksessa johonkin muuhun kehittyneeseen tautiin tai jonkin lääkkeen sivuvaikutuksiin tai yhteisvaikutuksiin. Kukaan lääkäri ei itseltäni ole reseptejä kirjoittaessa kysynyt muita käyttämiäni lääkkeitä; ei kymmenessä minuutissa vastaanotolla niitä ehditä selvittää. Kaikki vapaaksi vaan, kyllä tänne eloon jää sellainen populaatio, joka osaa/ymmärtää katsoa mitä syö ja mitä ei. Itse haen lääkkeeni muualta EU-alueelta ja tositosi paljon halvemmalla kuin täältä.

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.