Lisää manipulaatiohoitoja
Tamperelainen Marko Neva, 37, kierähtää tottuneen tuntuisesti kiropraktikon hoitopöydälle Helsingin Annankadulla. Hänen selkäänsä on ennenkin manipuloitu.
Tottuneen varmasti tunnustelevat myös kiropraktikon sormet Nevan niveliä. Hoidon aloittaminen ennen asiakkaan tutkimista olisi kuin pimeässä ampumista.
– Manipulaatioita teen ylivoimaisesti eniten. Ykkösidea on mekaanisen liikkuvuuden palauttaminen. Fasettikivut ja SI-pulmat ovat mekaanisista vaivoista yleisimmät, kertoo kiropraktikko.
Tällä kertaa hoidettavan ja hoitajan kohtaaminen on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Pöydällä käänneltävä Marko Neva on selkäkirurgiaan keskittynyt ortopedi, ja häntä käsittelevä velimies Reijo Neva, 44, kokenut kiropraktikko.
Nevojen perheessä hoitotyö tulee kirjaimellisesti selkäytimestä, eikä lääketieteellinen lokerointi häiritse veljesten keskustelua. Vaikka koulutus on vienyt miehiä eri suuntiin – ja eri maihin – selkäkivun asiantuntijat ovat monista asioista yhtä mieltä.
– Lääkäreiden ja kiropraktikoiden pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, Reijo Neva sanoo.
Samaa mieltä on maailman terveysjärjestö WHO, joka viime vuonna julkaisi ensimmäiset viralliset kiropraktiikkakoulutuksen ohjeet. Järjestö toivoo, että ohjeistus rohkaisee kiropraktiikan kehitystä kansallisissa terveydenhuoltojärjestelmissä.
Hieman varovaisemmen vaatimuksen muotoilee manipulaatiohoitojen vaikuttavuuteen perehtynyt fysiatrian dosentti Olavi Airaksinen.
– Tällä hetkellä suurin osa manipulaatiohoitojen ammattilaisista ei ole virallisen terveydenhuollon jäseniä. He eivät työskentele sairaaloissa eivätkä terveyskeskuksissa, hän pohtii. Lääkärin työvälineenä heitä on näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella syytä kuitenkin käyttää hyväksi.
Kiropraktikoiden lisäksi manipulaatiohoitoja Suomessa antavat myös koulutetut naprapaatit ja osteopaatit.
Lue lisää 12.5. ilmestyneestä Mediuutista.
